Valokuvatorstain tarkoitus on haastaa viikoittain kaikentasoiset valokuvaajat ottamaan kuvia, ja sitä kautta inspiroitumaan ympäröivästä maailmasta.
Joka torstai annetaan uusi aihe, inspis. Tutustu ohjeisiin ja tule mukaan.
Voit myös ehdottaa uutta haastetta.

Yhteystiedot
Sääntöjä
Photo: Henkster
 
1. Valokuvatorstai on valokuvaamisesta kiinnostuneiden ja blogeissaan valokuvia julkaisevien kohtauspaikka.
 
2. Valokuvatorstaihin osallistujat osallistuvat viikoittaisiin haasteisin vain itse ottamillaan kuvilla. Tekijänoikeuksia on kunnioitettava.
 
3. Valokuvatorstai esittää viikoittain osanottajille haasteita, tai inspiksiä kuvien ottamiseen. Osallistujat voivat ehdottaa mieleisiään aiheita, niitä suorastaan pyydetään jättämään kommenttilootaan.
 
4. Kun kuvaaja osallistuu viikon haasteeseen, hän julkaisee valokuvansa omassa blogissaan ja jättää staattisen linkin valokuvatorstain kommentteihin. Siten lukijat löytävät blogille.
 
5. Muiden morkkaaminen ei Valokuvatorstaissa ole sallittua. Sivulla ja blogikommenetissa pyritään rakentavaan keskusteluun. Blogin ylläpitäjällä on oikeus poistaa asiattomat kommentit. Valokuvatorstain ylläpito ei linkitä valokuvia, joiden se ei katso sopivan inspisblogin linjaan. Linkitysten poisjättämiset päätetään tapauskohtaisesti.
 
6. Sääntöihin saattaa tulla muutoksia tai lisäyksiä. Mahdollisista muutoksista ilmoitetaan blogin etusivulla.
Kategoriat
sivupohjat.vuodatus.net
21.02.2008 - 00:05

Hei. Tällä viikolla huhuillaan rajojen perään, sillä haastesanapari on "Jotain rajaa!". Osallistumisaikaa on viikko. Runotorstaissa kirjoitetaan rajoista.

Mukavia kuvaushetkiä toivottaa Valokuvatorstain tiimi.

PS. Muistathan antaa meille osallistuvan kuvan tarkan osoitteen tai permalinkin. Vuodatusblogeissa tarkka osoite ilmaantuu osoiteriville, kun klikkaa postauksen (kirjoituksen, jossa kuva sijaitsee) otsikkoa. Siitä se on helppo kopioida ja liittää hiiren avulla valokuvatorstain kommenttilootaan. Blogger-blogeissa voi yleensä klikata otsikkoa, tai postauksen lopusta löytyvää kellonaikaa. Blogs.fi-blogien pitäjien on mahdollista klikata postauksen alta löytyvää kohtaa "permalinkki". Valokuvien tarkat osoitteet helpottavat meidän moderaattorien työtä, kiitos. :)

 

Osallistu´jat torstaina 6.3.

Leppis: Hullun murmelin selityksiä

Osallistujat keskiviikkona 27.2.

137. Ulkoilutan kameraa: Ulkoilutan kameraa
136. Bemary: Bemaryn talli
135. Lepis: Lepiksen takapiha
134. Lastu: Lastuja laineilla
133. Satu: Digikuvien kertomaa

Osallistujat maanantaina 25.2.

132. Sanu: Notorious Squirrel Concentration
131. Rolleh: Rolleh/Flickr
130. Mirum: Kauas pois kuljeksimasta

Osallistujat sunnuntaina 24.2.

129. Näsä: Mykkä möläytys
128. Lavonardo: Lavonardo
127. Ruiskaunokki: Matkani varrelta
126. Nepotia: Nepotia
125. Maria: Ajatukset
124. Kirsi: Verkkolehti InMediaRes
123. Zannah: My so-called life
122. Tappari: Tappari.net
121. Maiju: Maijun.net

Osallistujat lauantaina 23.2.

120. Maaria: Synkkä Papu
119. Kirsi Myllyniemi: Verkkolehti InMediasRes
118. Tero Heino: Everyone...
117. Jani: Pakkala

Osallistujat perjantaina 22.2.

116. MathildaC: Valopilkku
115. Meripilvi: Meripilvi
114. Tuulestatemmattu: Lyhyesti
113. IinesJ: Jalokuvia
112. Peregrina: Peregrina ihan pihalla
111. Celia: Solmukohtia
110. Tanssiva harmaa pantteri: Tanssiva harmaa pantteri
109. Veekoo: Tempoilua
108. Unelmikko: Astelen, katselen, ihmettelen
107. Alastalo: Alastalon lasisali
106. Päivänsini: Päivänsini
105. Evinia: Ab imo pectore
104. Bambi: Paljon melua tyhjästä
103. Iines: Iineksen kuvat
102. Hansu: Between the Right and Wrong
101. Muoriska: Muoriskan kammari
100. Sheila: Juniperin kotipiha

Osallistujat torstaina 21.2.

99. Julkvisti: Mun blogi
98. Anuska: Raakuntaa
97. Masa: Masan kuvablogi
96. Hanski: Life is like a film
95. Kari: "Paska kaupunnin" kuvat...
94. Ehlana: Naisen elämää
93. Leenasaa: Leenan kuvat
92. Tarolino: Nelleroitten elämänmenoa
91. Kipi: Kipin komppa
90. Pirta: Pirtunen
89. Timo: Realistisen optimistin juttuja
88. Juuso: Juuso Hyvärinen
87. Tapsu: Tapsun tarinat
86. Djadja: PjH
85. Pankin talkkarit: Pankin talkkarit
84. Aikataulu: Ajatuksia
83. Almamaria: Almamaria
82. Josu: 404 - Not Found
81. Tuhkimo: Tuhkimo
80. Halo Efekti: Halo Efekti
79. Käpsä: Kävelyllä
78. Vaavaavaa: Minun maapalloni
77. Aino: Sinitaivas
76. Västäräkki: Variksen vaakuntaa ja harakan varpaita
75. Fotomontaasi: Fotomontaasi
74. Pekka: Kuusela
73. Typo Blog: Typo Blog
72. Hummingbird: Dreaming
71. HeidiR: Rakastuin runoon
70. Sami Saarenpää: Viikate's blog
69. Mrs Morbidi: Mrs Morbidi
68. Jenna: SekaSotkua
67. Minja: Minja
66. hepoliini: Elämäni tuuliviirinä
65. Juha Ylitalo: Ylitalot.net
64. Loreal Blondi: Loreal Blondi
63. KooTee: Kooteen kuvablogi
62. maahiska: Oikeus olla rajaolento
61. 40270: Savumerkkejä
60. Mary61: Elämänmaku
59. Hallatar: Hallatar
58. Nukkis: Nukkis
57. Obeesia: Obeesian sydän
56. vapulis: Mustarastaan laulu
55. Daniel: Danielin luola
54. saturation: Kivenkolossa
53. Kirsi: Gaissa
52.Poju ja Tiikeri: Pojun ja Tiikerin pulinat
51. RiittaHelinä: helinää
50. Virve: Perditan jengi
49. Leena: Talo meren rannalla
48. Hejoko: Hekoheko
47. Kutuharju: Kadonnutta sanaa hakemassa
46. Prognoosi: Taistelua takaisin elämään
45. Lastu: lastuja laineilla
44. Yira: Yiran elämää
43. Hilkka: Hilkka
42. Zuicci: Luontoa omin silmin nähtynä
41. ebrufin: Ajatuksia Anatoliasta
40. hpy: HPY
39. Sari: Keksinmuruja
38. hankke: Jorinoita suon reunalta
37. nieppi: Nieppi.net
36. b: bEnropE
35. Nohna: Nohnan torstaikuvat
34. Granny's: Grannys's
33. Lasse: Vida Tranquila
32. Annifanni: Peräkammari
31. Miia: Mitä kuuluu Miitulainen?
30. Tillman: Tillman
29. Marjut: Matkalla
28. Outi: Jimi Tiikerikissa, Aina Hopeasalama...
27. Tintti: 2:0
26. Liisa: Liisan kuvat
25. Paju: Pajukossa
24. Vipa: Kakkosnelonen
23. auringonkukka: auringonkukka
22. Neulekirppu: Neulekirppu's Weblog
21. punapuu: kuvatus
20. Olli: Madonreikä
19. aimarii: Elämän kultalankaa
18. ursula: Fototorium
17. Mari: Kameravene.fi
16. Mea: Menopaussi
15. Vesiroos: Vesiroos
14. MardeMoomika: On arkea elomme tää...
13. Nukke: Matkamuistonukkeja ja valokuvausta
12. Oh-show-tah hoi-ne-ne:  Oh-show-tah hoi-ne-ne
11. Tarjuska: Elämä on elämää
10. Marja-Leena: Punaiset ruusut
9. Mimiko: Pikkujuttuja
8. Savisuti: Saven vaivantaa ja Pensselin vetoja
7. Pauli: Empatiaa sisäisille susille
6. Anne: Annen arkiset asiat
5. Pena: Rantautumisia
4. Furiae: alt.end
3. Ville: Ville.fi
2. Ruusu: Elämästä ja vähän muustakin
1. Esa: Esmundo's Hideout

esa www
21.02.2008 - 00:07
kannanotto vuoren seinässä.
Ruusu www
21.02.2008 - 00:12
Oma kannanottoni...
Ville.fi www
21.02.2008 - 00:16
Selkee raja havaittavissa
Furiae www
21.02.2008 - 00:28
Kadonneet rajat.
Pena www
21.02.2008 - 00:37
Rajansa kaikella!
Anne www
21.02.2008 - 00:39
Joidenkin karavaanari-innostus ei tunne rajoja...
Pauli www
21.02.2008 - 00:39
rajaa etsiessä
savisuti www
21.02.2008 - 00:52
Mukana.
Mimiko www
21.02.2008 - 01:01
Mukana ;)
Marja-Leena www
21.02.2008 - 01:26
Rajat ne täytyy olla
Tarjuska www
21.02.2008 - 01:32
Jotain rajaa sentään! :)
Oh-show-tah hoi-ne-ne www
21.02.2008 - 03:12
Märkää rajaa
Nukke www
21.02.2008 - 05:53
Rajattomasti nukkeja on maailmassa....
MardeMoomika www
21.02.2008 - 06:18
Rajat ne vois olla eläintenkin röyhkeydellä
Vesiroos www
21.02.2008 - 06:52
Täytä ystävänkirjaani!
Tillman www
21.02.2008 - 06:56
Joku raja tässäkin pitäisi olla !!
mea www
21.02.2008 - 06:59
Mukana.
Mari www
21.02.2008 - 07:06
Konkreettisesti rajalla.
ursula www
21.02.2008 - 07:14
Ahneudella ei ole mitään rajaa!
aimarii www
21.02.2008 - 07:20
Näillä näppylöillä mukaan
Olli www
21.02.2008 - 07:25
Krhm..
punapuu www
21.02.2008 - 07:35
Kaiken se kestää..
Neulekirppu www
21.02.2008 - 07:54
Jotakin rajaa, sentäs...
auringonkukka www
21.02.2008 - 08:06
tässä meijän kuvat!
Vipa www
21.02.2008 - 08:07
Mukana.
Paju www
21.02.2008 - 08:12
kohtalomme
Liisa www
21.02.2008 - 08:12
Mukana.
Tintti www
21.02.2008 - 08:19
Kylä raja.
Outi www
21.02.2008 - 08:22
Evakkoblogista käsin tällä kertaa.
Marjut www
21.02.2008 - 08:24
Pullovuori.
Tillman www
21.02.2008 - 08:28
Jokin raja se tässäkin pitäisi olla
miia www
21.02.2008 - 08:30
jotain rajaa
annifanni www
21.02.2008 - 08:32
RAJA SILLÄKIN MITÄ TÖHERTÄÄ.
Lasse www
21.02.2008 - 08:36
Jälleen mukana!
Granny\'s www
21.02.2008 - 08:51
matkalta...
Nohna www
21.02.2008 - 08:57
Kolmatta kertaa linkittämässä omaani. Aina taitaa sanatusnnistus tehdöä tepposen...
b. www
21.02.2008 - 08:58
Mukana.
nieppi www
21.02.2008 - 09:09
Mukana
hankke www
21.02.2008 - 09:15
Kyllä aitakin aina jotain rajaa tarkoittaa.
Sari www
21.02.2008 - 09:16
mukana
hpy www
21.02.2008 - 09:27
Hyvaa torstaita kaikille.
ebrufin www
21.02.2008 - 09:34
Taalla taas...
Zuicci www
21.02.2008 - 09:38
Sarjassamme "jotain rajaa"!
Hilkka www
21.02.2008 - 09:41
"Jotain rajaa"
Yira www
21.02.2008 - 09:42
Todellakin JOTAIN RAJAA!
Lastu www
21.02.2008 - 09:48
jo on aikoihin eletty
Prognoosi www
21.02.2008 - 09:50
jotain rajaa magneeteissa
Kutuharju www
21.02.2008 - 09:59
Rajatonta karvankasvua...
hejoko www
21.02.2008 - 10:09
Mukana
Leena www
21.02.2008 - 10:09
Lopeta jo.
Virve www
21.02.2008 - 10:23
Mukana
Kaarina www
21.02.2008 - 10:35
Elämä on rajallista!
riittaHelinä www
21.02.2008 - 10:36
jotain...
Poju ja Tiikeri www
21.02.2008 - 10:54
Mukana..
Kirsi www
21.02.2008 - 10:58
Tätä rajaa ei ehkä kannata ylittää
saturation www
21.02.2008 - 11:14
Mukana!
Daniel www
21.02.2008 - 11:19
Joku roti vallassaolollekin
Vapulis www
21.02.2008 - 11:25
Jotain rajaa tälle talvelle..
Obeesia www
21.02.2008 - 11:28
Jotain rajaa!
Prognoosi
21.02.2008 - 11:35
Mä tahon valokuvatorstai-napin :D
Nukkis www
21.02.2008 - 12:33
Rajaa---
Hallatar www
21.02.2008 - 12:39
Otoksiani rajoista
Mary61 www
21.02.2008 - 13:00
Hei jotain rajaa...
40270 www
21.02.2008 - 13:00
Rajansa kaikella
maahiska www
21.02.2008 - 13:05
:-)
KooTee www
21.02.2008 - 13:13
Mukana
Loreal Blondi www
21.02.2008 - 13:16
siis näin...
Juha Ylitalo www
21.02.2008 - 13:32
Jotain rajaa näiden aiheidenkin suhteen :)
hepoliini www
21.02.2008 - 13:43
Muks!
Minja www
21.02.2008 - 14:00
Mukana!
Jenna www
21.02.2008 - 14:47
Mukana myös.
mrs morbidi www
21.02.2008 - 15:06
Että tuota.
Sami Saarenpää www
21.02.2008 - 15:50
Valokuvatorstain kuva
HeidiR www
21.02.2008 - 16:08
Mikä menee läpi?
hummingbird www
21.02.2008 - 16:24
Mukana.
TypoBlog www
21.02.2008 - 16:38
Jotain rajaa tälläkin :D
Pekka www
21.02.2008 - 17:17
Viivalla ainakin.
Fotomontaasi www
21.02.2008 - 17:25
Jotain rajaa riehumiselle!
Västäräkki www
21.02.2008 - 17:54
Rajattomuudesta kärsivä.
aino www
21.02.2008 - 18:23
Täällä minun "hiuksen hieno" rajaviiva.
Vaavaavaa www
21.02.2008 - 18:40
Nyt saa kyllä riittää tämä valokuvatorstai...
käpsä www
21.02.2008 - 19:07
Kannatan rajoituksia!! Mukana!
Halo Efekti www
21.02.2008 - 19:11
Rajat ennenkaikkea
Tuhkimo www
21.02.2008 - 19:21
Rajat paikallaan
Josu www
21.02.2008 - 19:36
Rajoja täältäkin.
Almamaria www
21.02.2008 - 19:37
Mukana. Köh.
Aikataulu www
21.02.2008 - 19:41
Päiväuni
Pankin talkkarit www
21.02.2008 - 20:07
Kani joka jahtasi koiria
Djadja www
21.02.2008 - 20:41
Jotain rajaa. Tässäkin...
Tapsu www
21.02.2008 - 20:42
Ylärajalla mennään;-)
Juuso www
21.02.2008 - 20:43
Jotain rajaa junailullakin.
Timo www
21.02.2008 - 20:56
Minäkin taas.
pirta www
21.02.2008 - 21:02
löytyhän ne rajat
Kipi www
21.02.2008 - 21:02
Rajoilla.. :)
Tarolino www
21.02.2008 - 21:03
Mukana ollaan.
Leena www
21.02.2008 - 21:12
Tällä kuvalla mukana.
Ehlana www
21.02.2008 - 21:12
Mukana ollaan rajoilla
Kari www
21.02.2008 - 21:46
Tällainen raja
Hanski www
21.02.2008 - 22:16
Mukana olen.
Masa76 www
21.02.2008 - 22:25
Jotain rajaa tossakin.
anuska www
21.02.2008 - 22:39
Hei me siitetään.
julkvisti www
21.02.2008 - 23:02
jotain rajaa kuvankäsittelyynkin..
Sheila www
22.02.2008 - 11:44
Liekö maailma sittenkin rajaton?!
muoriska www
22.02.2008 - 13:05
Jokin raja kait tässäkin on.. ainakin lähestymässä
Hansu www
22.02.2008 - 13:44
Mukana taas viikon tauon jälkeen.
Iines www
22.02.2008 - 14:12
Toinen yritys, kun Vuodatus temppuilee nyt: jotain rajaa..
Bambi www
22.02.2008 - 14:42

Eräänlainen rajakuvaus tämäkin :)

Evinia www
22.02.2008 - 16:24
Mukana taas tauon jälkeen.
Päivänsini www
22.02.2008 - 17:27
Mukana taas olen
Alastalo www
22.02.2008 - 17:34
Rajaa?
Unelmikko www
22.02.2008 - 18:16
Mustaa valkoisella
veekoo www
22.02.2008 - 18:22
Mukana taas
tanssiva harmaa pantteri www
22.02.2008 - 19:06
Jotain rajaa kuvauksessakin!
Celia www
22.02.2008 - 19:11
Mukana
Peregrina www
22.02.2008 - 20:13
Raja juuri kuin veteen piirretty viiva
Peregrina www
22.02.2008 - 20:16
http://peregrina.vuodatus.net/blog/1137034
Iines J www
22.02.2008 - 20:52
Ei mitään järkee...
Tuulestatemmattu www
22.02.2008 - 22:40
Jotain rajaa kauniisti?
Meripilvi www
22.02.2008 - 22:44
Joku raja kiireelläkin?
mathildac www
22.02.2008 - 23:51
There is a limit...
Jani www
23.02.2008 - 14:18
Rahalla saa...
Tero Heino www
23.02.2008 - 15:55
Olipa kyllä osuva aihe
Kirsi Myllyniemi www
23.02.2008 - 22:30
Reissusta palanneena ilmoittaudun.
Maaria www
23.02.2008 - 23:10
Jotain rajaa kepposissakin.
Maiju www
24.02.2008 - 10:51
Sukua lähes ruuhkaksi asti!
Jotain rajaa osallistumiseenkin...
Tappari www
24.02.2008 - 13:01
Jotain rajaa hajottamisellakin.
Kuva on purettavasta Espoon Matinkylän ammattikoulusta.
Zannah www
24.02.2008 - 15:11
mukana taas
Kirsi www
24.02.2008 - 15:48
Laitoin vielä toisen näkökulman aiheeseen.
maria www
24.02.2008 - 16:57
Jossakin se munkin raja kulkee. Jotain rajaa kiitos!
Nepotia www
24.02.2008 - 17:13
Kuva tännekin. Kohta osallistumisellani ei ole mitään rajaa :)
Ruiskaunokki www
24.02.2008 - 17:40
Ahne tinttikin mukana.
lavonardo www
24.02.2008 - 19:08
Mukana. Myöhässä. Eikä ihan sellaisella kuvalla kuin alunperin kuvittelin.
Näsä www
24.02.2008 - 19:46

Sittenkin.
Mirum www
25.02.2008 - 01:55
´Kauas pois kuljeksimasta´-blogi osallistunee kuitenkin:)
rolleh www
25.02.2008 - 11:59
Raja menee tässä.
Sanu www
25.02.2008 - 12:48
http://notorioussquirrelconcentration.blogspot.com/2008/02/jotain-rajaa.html
Maiju
26.02.2008 - 14:47
Ehdottaisin seuraavaksi haasteeksi: "Valinnan vaikeus"
Mariar/mode
26.02.2008 - 19:17
Kiitos Maiju. Oikein hyvä. Pannaan mietintämyssyyn.
Satu www
27.02.2008 - 01:59
Mukana taas pitkästä aikaa...
Lastu www
27.02.2008 - 07:26
jotain rajaa – osallistun toisellakin kuvalla (vai sallivatko säännöt tuplat)
lepis www
27.02.2008 - 13:44
Jotain rajaa tähänkin!
Bemary www
27.02.2008 - 23:52
Ehdinpäs! :D
Leppis www
06.03.2008 - 10:07
En kerenny mutta laitan silti....
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi
Kotisivusi osoite
Kommentti
Syötä yllä olevassa kuvassa näkyvät kirjaimet alla olevaan kenttään
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code