Valokuvatorstain tarkoitus on haastaa viikoittain kaikentasoiset valokuvaajat ottamaan kuvia, ja sitä kautta inspiroitumaan ympäröivästä maailmasta.
Joka torstai annetaan uusi aihe, inspis. Tutustu ohjeisiin ja tule mukaan.
Voit myös ehdottaa uutta haastetta.

Yhteystiedot
Sääntöjä
Photo: Henkster
 
1. Valokuvatorstai on valokuvaamisesta kiinnostuneiden ja blogeissaan valokuvia julkaisevien kohtauspaikka.
 
2. Valokuvatorstaihin osallistujat osallistuvat viikoittaisiin haasteisin vain itse ottamillaan kuvilla. Tekijänoikeuksia on kunnioitettava.
 
3. Valokuvatorstai esittää viikoittain osanottajille haasteita, tai inspiksiä kuvien ottamiseen. Osallistujat voivat ehdottaa mieleisiään aiheita, niitä suorastaan pyydetään jättämään kommenttilootaan.
 
4. Kun kuvaaja osallistuu viikon haasteeseen, hän julkaisee valokuvansa omassa blogissaan ja jättää staattisen linkin valokuvatorstain kommentteihin. Siten lukijat löytävät blogille.
 
5. Muiden morkkaaminen ei Valokuvatorstaissa ole sallittua. Sivulla ja blogikommenetissa pyritään rakentavaan keskusteluun. Blogin ylläpitäjällä on oikeus poistaa asiattomat kommentit. Valokuvatorstain ylläpito ei linkitä valokuvia, joiden se ei katso sopivan inspisblogin linjaan. Linkitysten poisjättämiset päätetään tapauskohtaisesti.
 
6. Sääntöihin saattaa tulla muutoksia tai lisäyksiä. Mahdollisista muutoksista ilmoitetaan blogin etusivulla.
Kategoriat
sivupohjat.vuodatus.net
03.04.2008 - 00:01

Pääsiäinen oli ja meni. Kahden viikon tauon jälkeen on mukava palata virkeänä valokuvatorstaihin.

Valitsimme tämän viikon teemaksi Ywian ehdotuksen MÖRKÖ.

Huomautus hätääntyneille: valokuvatorstai on yksi niistä blogeista, joissa testataan vuodatuksen uutta julkaisumoottoria. Kommenttien julkaisussa oli tästä syystä perjantaina useiden tuntien viive; jätetyt kommentit kyllä ilmestyivät sivuille mutta vasta tunteja niiden lisäämisen jälkeen. Nyt vian pitäisi olla korjattu.

Osallistujat keskiviikkona 9.4.

135. Hanski: Life is like a film
134. Donna: Sudenkorennon perhe
133. Tuija: Täti Vihreän Tuulenpesä
132. Mummo: Värkkää, neuloo, purkaa...

Osallistujat tiistaina 8.4.

131. Riia: Ohilaukaus
130. Junkohanhero: Junkohanhero
129. Itkupilli: Itkupilli
128. Meripilvi: Meripilvi

Osallistujat maanantaina 7.4.

127. Timo: Kalak.org
126. Sami: Kuvakulma
125. Hihat: Pitkä siima
124. MimosaKoo: Mimosan kukkia
123. Hallatar: Hallatar

Osallistujat sunnuntaina 6.4.

122. Timo: Eksyneen turistin blogi
121. Maiju: Maijun kädenjäljet
120. Simo: Fotografia
119. Annifanni: Peräkammari
118. Muoriska: Muoriskan kammari
117. Mehtäsielu: Mehtäsielu
116. Zannah: You've not lived
115. Peregrina: Peregrina ihan pihalla
114. Tappari: Tappari.net
113. Kari: Oulu kuvissa - "paskakaupunnin" kuvat

Osallistujat lauantaina 5.4.

112. Iines: Iineksen kuvat
111. Tintti: 2.0
110. Sisko: Sinisiä hetkiä
109. Maaria: Synkkä papu
108. Tanssiva harmaa pantteri: Tanssiva harmaa pantteri
107. Lastu: Lastuja laineilla
106. Helmi: Helminauha
105. Lepis: Lepiksen takapiha
104. Tuulestatemmattu: Lyhyesti
103. Djadja: Pjh

Osallistujat perjantaina 4.4

102. Mimosa: Paljainjaloin
101. Tiitsa: Oikein nurin sekaisin
100. Elina K: Kuviteltua
99. Alastalo: Alastalon lasisali
98. Hummingbird: Dreaming
97. Jenna: SekaSotkua
96. Leena: Leenan kuvat
95. Iphatti: Pinttelyblog
94. Anne: Annen arkiset asiat
93. Pirta: Pirtunen
92. Teppo: Pohdiskeleva liftari
91. Tapsu: Tapsun tarinat
90. Aimarii: Pollen suuret saappaat
89. Auringonkukka: Auringonkukka :)
88. Josu: 404 -  not found

Osallistujat torstaina 3.4.

87. Tatu: Väärästi tosi
86. Mirum: Kauas pois kuljeksimasta
85. Timo: Realistisen optimistin juttuja
84. Loreal Blondi: Loreal Blondi
83. Uukka: Muminaa
82. Minja: Shadows And Silhouettes
81. Ehlana: Naisen elämää
80. Joni: Pikkuisten Pilvilinna
79. Nokkonen: Kumikanala
78. Heidi: Mezzoforte
77. Jack Honest: Jack Honest
76. Halo Efekti: Halo Efekti
75. Virve: Perditan jengi
74. Juuso: Juuso Hyvärinen
73. Ursula: Fototorium
72. Alastalo: Alastalon lasisali
71. Kuusirannan emäntä: Metsäpuutarhassa ja vähän muuallakin
70. Valopilkku: Valopilkku
69. Sole: Tassujengin sähellyksiä
68. Raija: Luonnon kuvailua
67. Tatu: Viikon kuvat
66. Iines J: Jalokuvia
65. Pankin talkkarit: Pankin talkkarit
64. Allyalias: Allyn tilitysnurkka
63. Nukkis: Nukkis
62. Lasse: Vida Tranquila
61. Pena: Rantautumisia
60. Hullukaali: Hullukaalisalaattia
59. Teresa: Teresan kotona
58. AnneH: Näppäilyjä
57. Seppo: Seppo teki vedoksen ja voi hmm hmm
56. Vaavaavaa: Minun maapalloni
55. TypoBlog: TypoBlog
54. Granny's: Granny's
53. Ebrufin: Ajatuksia Anatoliasta
52. Liisa: Liisan kuvat
51. Hoover: Heiluu
50. Hankke: Jorinoita suon reunalta
49. Murphy: Murphy
48. Aikataulu: Ajatuksia
47. Nohna: Nohnan torstaikuvat
46. Esa: Esmundo's hideout
45. Savumerkkejä: Savumerkkejä
44. Maahiska: Oikeus olla rajaolento
43. Pekka: Kuusela
42. Yira: Yiran elämää
41. Suklaatia: Suklaatia =)
40. Auringonkukka: Auringonkukka :)
39. Kirsi: Verkkolehti in Medias Res
38. AnitaK: Sanat
37. Marja-Leena: Punaiset ruusut
36. Tuima: Tuumailua
35. Maija: Maijan jutut
34. Juha Ylitalo: Ylitalot.net
33. Saaga: Saagablogi
32. Inkivääri: Periferialife - elämää maalla
31. Sheila: Juniperin kotipiha
30. Elegia: Kello viiden tee - syanidilla kiitos
29. KooTee: KooTeen kuvablogi
28. Vapulis: Mustarastaan laulu
27. Mea: Menopaussi
26. Zuicci: Luontoa omin silmin nähtynä
25. Anuradha: Anuradha
24. Unelmikko: Astelen, katselen, ihmettelen
23. B: Benrope
22. Neulekirppu: Neulekirppu's weblog
21. Helinä: Okra
20. Hilkka: Hilkka
19. Superpöpö: Hajatuksia
18. Ruiskaunokki: Matkani varrelta
17. SusuPetal: SusuPetal -kuva ja sana
16. Masa76: Masan Kuvablogi
15. Oh-show-tah hoi-ne-ne: Oh-show-tah hoi-ne-ne
14. Nukke: Matkamuistonukkeja ja valokuvausta
13. MardeMoomika: MardeMoomikan puuhat
12. Punapuu: Kuvatus
11. Jipe: Sydämenkuvia
10. Västäräkki: Variksen vaakuntaa ja harakanvarpaita
9. Outi: Jimin Poppoo
8. Paspii: Kuvablogi.com
7. Savisuti: Saven vaivantaa ja Pensselin vetoja
6. Tarjuska: Elämä on elämää
5. Mimiko: Pikkujuttuja
4. nieppi: nieppi.net
3. Lavonardo: Lavonardo
2. Furiae: alt.end
1. Ruusu: Ruusu & Roosa Riiviö

Ruusu www
03.04.2008 - 00:06
Mukana ja hyvää yötä, mörkövapaita unia kaikille.. :)
Furiae www
03.04.2008 - 00:11
Mielikuvitus tekee joskus kepposet..
lavonardo www
03.04.2008 - 00:44
Mörkö lähikuvassa.
nieppi www
03.04.2008 - 00:49
Mörkö mikä mörkö
Mimiko www
03.04.2008 - 00:54
Mörön koti.
Tarjuska www
03.04.2008 - 00:56
Mitähän se mörkö tahtoo? Aivan lähettyvillä....
savisuti www
03.04.2008 - 01:11
Siellä se oli...
Paspii www
03.04.2008 - 03:14
Kaikkee sitä arkistoista löytyykin.. 8D
Outi www
03.04.2008 - 04:55
Toissapäiväinen mörkö. :)
Västäräkki www
03.04.2008 - 06:00
Mettämörkö
jipe www
03.04.2008 - 06:06
kummajainen
punapuu www
03.04.2008 - 06:17
Mörkö autoilee
MardeMoomika www
03.04.2008 - 06:52
Mörkö se täälläkin
Nukke www
03.04.2008 - 07:05
Kylällämme liikkuu mörkö !
Oh-show-tah hoi-ne-ne www
03.04.2008 - 07:08
Mörköläinen
Masa76 www
03.04.2008 - 07:25
Mörkö
SusuPetal www
03.04.2008 - 07:29
Mukavaa, kun olette palanneet tauolta, tulee torstaihinkin nyt vähän ryhtiä! Eli mukana ollaan niin maar möröllisesti.
Ruiskaunokki www
03.04.2008 - 08:12
Mörköjä, vai kuvittelenko vain?
Superpöpö www
03.04.2008 - 08:25
Pari mörköä täälläkin.
Hilkka www
03.04.2008 - 08:34
Mörköjä riittää!
Helinä www
03.04.2008 - 08:53
Nyt pelottaa..
Neulekirppu www
03.04.2008 - 08:55
Mörkö on lähempänä kun arvaatkaan.
b. www
03.04.2008 - 09:01
Mukana.
Unelmikko www
03.04.2008 - 09:05
iltahämärissä
Anuradha www
03.04.2008 - 09:06
Aave vai MÖRKÖ?
Unelmikko www
03.04.2008 - 09:08
iltahämärissä
Zuicci www
03.04.2008 - 09:14
Ujo mörkö
mea www
03.04.2008 - 09:44
Kamala aihe.
Vapulis www
03.04.2008 - 09:51
Mörkö jäällä
KooTee www
03.04.2008 - 10:00
Mukana
Elegia www
03.04.2008 - 10:49
Mörkö ei niin konkreettisesti. Ja usealla kuvalla.
Sheila www
03.04.2008 - 10:54
Mörkö puussa
Inkivääri www
03.04.2008 - 10:57
Mörkö maassa:)
Saaga www
03.04.2008 - 10:59
Mukana jälleen.
Juha Ylitalo www
03.04.2008 - 11:01
Onhan se vähän vaisu vastaus, mutta ...
Maija www
03.04.2008 - 11:03
Avointen ovien päivä?
Tuima www
03.04.2008 - 11:20
Mörköyttä tämäkin.
Marja-Leena www
03.04.2008 - 11:25
Mörkö mikä mörkö!
Anitak www
03.04.2008 - 11:27
Minun mörköni

Terv. Anita
Kirsi www
03.04.2008 - 12:07
Mukana.
Tämä kierros pitää katsella päiväsaikaan :)
auringonkukka :) www
03.04.2008 - 12:28
mukana haamuillen!
suklaatia =) www
03.04.2008 - 12:55
mörkö!! pööö...
Yira www
03.04.2008 - 13:24
Tajuttoman vaikea...mut jotain keksin
Pekka www
03.04.2008 - 13:29
Valotuksen tulos.
maahiska www
03.04.2008 - 13:41
Mörkö kai tämäkin
Savumerkkejä www
03.04.2008 - 13:44
Mörkö
esa www
03.04.2008 - 14:04
.
Nohna www
03.04.2008 - 14:12
En nyt keksinyt kummempaa. Edellinen kuvani ois voinu kelvata tähän. :)
Aikataulu www
03.04.2008 - 14:16
Iloinen Mörkö!
Murphy www
03.04.2008 - 14:19
Mörkö
hankke www
03.04.2008 - 14:25
Mörön koti ja temmellyskenttä.
hoover www
03.04.2008 - 14:31
Variksen mörkö.
Liisa www
03.04.2008 - 14:33
Vaikeaa, kun mörköjä ei ole olemassakaan.... :)
ebrufin www
03.04.2008 - 14:53
Tama teetatti töita- vaikea...piti paljon plarata kuva-arkistoja;)
Granny\'s www
03.04.2008 - 15:58
Yhdenlaisia mörköjä tässäkin taka-alalla....
Typoblog - Ari www
03.04.2008 - 16:17
Täälläkin mörköillään :D
Vaavaavaa www
03.04.2008 - 16:18
Mörrrrrrr
Seppo www
03.04.2008 - 16:21
mukana mörköilemässä
AnneH www
03.04.2008 - 16:21
Mukaan mörköilemään : )
Teresa www
03.04.2008 - 16:31
Se on mörkö!
Hullukaali www
03.04.2008 - 16:50
Limainen mörkö tai ehkä jopa hirviö.
Pena www
03.04.2008 - 17:57
Mukana.
Lasse www
03.04.2008 - 18:03
Mukana
Nukkis www
03.04.2008 - 18:18
Köökö
Allyalias www
03.04.2008 - 18:26
Minun mörköni
Pankin talkkarit www
03.04.2008 - 18:34
Tummanpuhuvaa kauneutta
Iines J www
03.04.2008 - 18:36
Pieni mörkö, mutta mörkö kuitenkin!
tatu www
03.04.2008 - 18:44
Mukana!
raija www
03.04.2008 - 18:51
Metsän mörkö!
sole www
03.04.2008 - 19:20
Yksi mörkö lisää piiriin ;-)
valopilkku www
03.04.2008 - 19:40
olento
Kuusirannan emäntä www
03.04.2008 - 19:51
Mörön jäljillä!
Alastalo www
03.04.2008 - 20:06
Kurkkii se!
ursula www
03.04.2008 - 20:07
Tervetuloa mörkömetsään!
Juuso www
03.04.2008 - 20:19
Tämä mörkö ei mahdu sängyn alle.
Virve www
03.04.2008 - 20:25
Mörkö missä...
Halo Efekti www
03.04.2008 - 20:30
Mörköjä, hui! 8[
Jack Honest www
03.04.2008 - 20:31
Mörkö kaataa sielukkaat puut
Heidi www
03.04.2008 - 20:40
Tässäpä mörkö poikineen...
Nokkonen www
03.04.2008 - 21:07
Böö!
Joni www
03.04.2008 - 21:12
Oli pakko osallistua, kun idea tuli samoin tein, kun näin aiheen =).

Taidanpa alkaa osallistumaan useamminkin, nyt luovuus on alkanut kääntymään kuvaamiseen =).
Ehlana www
03.04.2008 - 21:26
Mörköjä löytyy meiltäkin päin.
Minja www
03.04.2008 - 21:34
Mukana.
Uukka www
03.04.2008 - 21:39
Mukana!
Loreal Blondi www
03.04.2008 - 21:44
Jo pelottaa...
Iines J www
03.04.2008 - 22:27
Kohdassa 66. olevaan nimeeni on linkittynyt jostain käsittämättömästä syystä Pankin talkkareitten (65.) kuva. Tässä oikea osoite omaan mörkö-kuvaani!
Timo www
03.04.2008 - 23:00
Hep
Mirum www
03.04.2008 - 23:11
´Kauas pois kuljeksimasta´-blogi kurkottaa annettua aihetta kohti.
tatu www
03.04.2008 - 23:18
paninpa mörköläisen huijaussivustollekin ;)
Josu www
04.04.2008 - 00:50
Mörkö
Valpuri
04.04.2008 - 06:53
Hei Iines,
Pahoitteluni. Se käsittämätön syy taitaa olla minun huolimattomuuttani. Korjaan linkin oikein nyt.
Maija www
04.04.2008 - 08:56
Saagablogin kohdalta aukeaa Periferialife ja MardeMoomikalla näkyy vain sivupohja. Kommenteista pääsee molempiin.
auringonkukka :) www
04.04.2008 - 09:18
mörköperheemme!!
aimarii www
04.04.2008 - 09:36
Mörön kasvotko? (jos on tullut jo useamman kerran - please, poistakaa!)
Tapsu www
04.04.2008 - 10:33
mörökölli
Teppo www
04.04.2008 - 11:39
Mukana
pirta www
04.04.2008 - 13:09
täälläkin hiimuinen möökö :)
Anne www
04.04.2008 - 14:09
Keltainen kulutusmörkö
iphatti www
04.04.2008 - 14:36
Pikku Myy tuskin pelkäisi tätäkään
Leena www
04.04.2008 - 14:42
Tällä kuvalla mukana!
Jenna www
04.04.2008 - 15:39
Pitkästä aikaa mukana.
hummingbird www
04.04.2008 - 16:41
jalleen mukana.
Alastalo www
04.04.2008 - 18:24
Henkinen mörköni?
Elina K www
04.04.2008 - 20:30
Tällaisen bongasin...
Tiitsa www
04.04.2008 - 20:49
Hän tulee sieltä......
Mukana mörköineni.
Mimosa www
04.04.2008 - 22:58
Mukana :o)
Djadja www
05.04.2008 - 00:16
Toisille mörkö, toisille kaunotar.
tuulestatemmattu www
05.04.2008 - 08:03
Mörön jäljet ...
lepis www
05.04.2008 - 10:04
böö
Helmi www
05.04.2008 - 10:07
Kivenkova mörkö
Lastu www
05.04.2008 - 10:27
rohkea mörön syö
tanssiva harmaa pantteri www
05.04.2008 - 11:47
Mörköjä liikkeellä
Maaria www
05.04.2008 - 12:34
Mörön koti.
Sisko www
05.04.2008 - 13:33
Mukana taas!
Tintti www
05.04.2008 - 14:43
piip
Iines www
05.04.2008 - 17:21
Mörkö!
Kari www
06.04.2008 - 08:54
Hankala haaste, mutta löytyi se mörkö lopulta
Tappari www
06.04.2008 - 09:59
Mercury on MÖRKÖ.
peregrina www
06.04.2008 - 11:03
Niitä oli peräti kaksin kappalein ...
Zannah www
06.04.2008 - 14:27
Mukana taas
mehtäsielu www
06.04.2008 - 18:00
Tervetuloa valokuvatorstain tiimi. Kiva kun palasitte, toivottvasti oli virkistävä loma. Vaikea aihe. Kun edes tietäsi, mikä se mörkö on.
muoriska www
06.04.2008 - 18:08
Mukana ollaan.
ANNIFANNI www
06.04.2008 - 18:16
Mörkö----
Simo www
06.04.2008 - 18:58
Aikamme mörkö
Maiju www
06.04.2008 - 20:21
Metsänmörkö pitkänenäinen
Timo www
06.04.2008 - 22:39
Riittämättömyyden mörkö.
Hallatar www
07.04.2008 - 07:16
Mörön kainalossa
MimosaKoo www
07.04.2008 - 08:46
Täälläkin on mörkö!
Hihat www
07.04.2008 - 11:22
Mörköillään.
Sami www
07.04.2008 - 13:49
Mukana
Timo www
07.04.2008 - 16:00
Terveisiä Tukholmasta!
Meripilvi www
08.04.2008 - 00:19
Wai oikein mörkö kuvassa! Piti vähän huskata
Itkupilli www
08.04.2008 - 00:42
Morko terveisin Kaliforniasta! :))
junkohanhero www
08.04.2008 - 21:51
böö!
Riia www
08.04.2008 - 23:00
Mörköä sarvista
mummo www
09.04.2008 - 09:06
Minun mörköni..
Tuija www
09.04.2008 - 09:09
Mukana.
Donna www
09.04.2008 - 11:04
mörkö
Hanski www
09.04.2008 - 18:25
Mukana.
Mari www
09.04.2008 - 18:53
Viime tingassa.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi
Kotisivusi osoite
Kommentti
Syötä yllä olevassa kuvassa näkyvät kirjaimet alla olevaan kenttään
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code