Valokuvatorstain tarkoitus on haastaa viikoittain kaikentasoiset valokuvaajat ottamaan kuvia, ja sitä kautta inspiroitumaan ympäröivästä maailmasta.
Joka torstai annetaan uusi aihe, inspis. Tutustu ohjeisiin ja tule mukaan.
Voit myös ehdottaa uutta haastetta.

Yhteystiedot
Sääntöjä
Photo: Henkster
 
1. Valokuvatorstai on valokuvaamisesta kiinnostuneiden ja blogeissaan valokuvia julkaisevien kohtauspaikka.
 
2. Valokuvatorstaihin osallistujat osallistuvat viikoittaisiin haasteisin vain itse ottamillaan kuvilla. Tekijänoikeuksia on kunnioitettava.
 
3. Valokuvatorstai esittää viikoittain osanottajille haasteita, tai inspiksiä kuvien ottamiseen. Osallistujat voivat ehdottaa mieleisiään aiheita, niitä suorastaan pyydetään jättämään kommenttilootaan.
 
4. Kun kuvaaja osallistuu viikon haasteeseen, hän julkaisee valokuvansa omassa blogissaan ja jättää staattisen linkin valokuvatorstain kommentteihin. Siten lukijat löytävät blogille.
 
5. Muiden morkkaaminen ei Valokuvatorstaissa ole sallittua. Sivulla ja blogikommenetissa pyritään rakentavaan keskusteluun. Blogin ylläpitäjällä on oikeus poistaa asiattomat kommentit. Valokuvatorstain ylläpito ei linkitä valokuvia, joiden se ei katso sopivan inspisblogin linjaan. Linkitysten poisjättämiset päätetään tapauskohtaisesti.
 
6. Sääntöihin saattaa tulla muutoksia tai lisäyksiä. Mahdollisista muutoksista ilmoitetaan blogin etusivulla.
Kategoriat
sivupohjat.vuodatus.net
29.05.2008 - 00:05

"Jo joutui armas aika..."

Hei taas. Haastetta (yllä) ehdotti Melita. Osallistumisaikaa on viikko. Aurinkoisia kuvaushetkiä kaikille.

Osallistujat keskiviikkona 4.6.

142. JP: Kuvia Multialta

Osallistujat tiistaina 3.6.

141. Hoover: Heiluu
140. Villapaita: Norjalainen villapaita

Osallistujat maanantaina 2.6.

139. Djadja: PjH
138. Fototeekkari: Fototeekki
137. Lepis: Parallel lines

Osallistujat sunnuntaina 1.6.

136. Clover: Row-row - ollako vai eikö olla
135. Timo: Eksyneen turistin blogi
134. Mari: Kameravene.fi blog
133. Heinis: Noitaklubi
132. Elina: Kuviteltua
131. Heidi: Mezzoforte
130. Pimpula: Camera Femina
129. Torimuija: Turhanpäiväst prohtamist
128. Muoriska: Muoriskan kammari
127. Verkkomaisteri: Verkkomaisteri (kuva 2)
126. Maiju: Maijun kädenjäljet
125. Ursulakatariina: Ursulan unelmat

Osallistujat lauantaina 31.5.

124. Peregrina: Peregrina ihan pihalla
123. Ehlana: Naisen elämää
122. AnitaK: Sanat
121. Harakka: Valokuvatorstai
120. Sedis: Sedis Blog
119. Surullinen: Elämän tarkoitus
118. Kuutar: Kuuntytär
117. Ruiskaunokki: Matkani varrelta
116. Sisko: Sinisiä hetkiä
115. Jenna: SekaSotkua
114. Nokkonen: Kumikanala
113. Satu: Satumaailma


Osallistujat perjantaina 30.5.

112. Roomeri: Roomerin sekalaiset
111. Jack Honest: Jack Honest
110. KooTee: KooTeen kuvablogi
109. Meripilvi: Meripilvi
108. Joe.Rnd: Joe's Random Photos
107. Tinka: Kirjoituksia kellarista
106. Timo: Realistisen optimistin juttuja
105. Virve: Perditan jengi
104. Milla: Millan jutut
103. Jack Honest: Jack's Monotone
102. Jacques Maladroit: La Galerie Virtuelle de Jacques Maladroit
101. Pantteri: Tanssiva harmaa pantteri
100. Kirsi: Gaissa
99. Pankin talkkarit: Pankin talkkarit
98. 40270: Savumerkkejä
97. Arleena: Arleenan sanomat
96. Nohna: Nohnan torstaikuvat
95. Fotomontaasi: Fotomontaasi
94. Pena: Rantautumisia
93. Marjukka: Marjukan mietteet
92. Maurelita: Maurelita
91. Reijo: Pois työpöydältä

Osallistujat torstaina 29.5.

90. Lavonardo: Lavonardo
89. Juuso: Juuso Hyvärinen
88. Krisu: Merkintöjä Melukylästä
87. Hullukaali: Hullukaalisalaattia
86. Anuska: Raakuntaa
85. Melita: Taikalampun alla
84. Hejoko: Hekoheko
83. Nukkis: Nukkis
82. Outi: Ideametsässä
81. Loreal blondi: Loreal blondi
80. Iines: Iineksen kuvat
79. Ursula: Fototorium
78. Kari: Oulu kuvissa
77. Maria: Ajatukset
76. Alastalo: Alastalon lasisali
75. Aino: Elämää Istanbulissa
74. Minja: Shadows and Silhouettes
73. Tatu: Viikon kuvat
72. Marjut: Matkalla
71. Granny: Granny's
70. Erja: Pirtanauhoja ja kesäkurpitsaa
69. Eevis: Kellokahdeksantoista
68. Pena: Penalandia.net - panoraamat
67. Satu: Digikuvien kertomaa
66. Timo: Kalak.org
65. Lasse: Vida Tranquila
64. Helinä: Okra
63. MathildaC: Valopilkku
62. Anne: Annen arkiset asiat
60. Dragonfruit: Dreaming
59. Marja Palonen: Marjukan mietteet
58. Obeesia: Obeesian sydän
57. Mariar: Monot ja kamera
56. Pirta: Pirtunen
55. Leenukka: Talo meren rannalla
54. Aino: Sinitaivas
53. Inkivääri: Periferialife - elämää maalla
52. IinesJ: Jalokiviä
51. Tuija: Täti Vihreän Tuulenpesä
50. Maija: Maijan jutut
49. Skywave: Räpsyjä
48. Poju ja Tiikeri: Pojun ja Tiikerin pulinat
47. Tomi: Pnuk
46. Unelmikko: Astelen, katselen... ihmettelen
45. Sari: Teksasin taivaan alla
44. Aikataulu: Ajatuksia
43. Annifanni: Peräkammari
42. Ruusu ja Roosa: Ruusu & RoosaRiiviö
41. Ebru: Ajatuksia Anatoliasta
40. AnneH: Näppäilyjä
39. Anuradha: Anuradha
38. Hpy: HPY
37. Juha Ylitalo: Ylitalot.net
36. Aimarii: Pollen suuret saappaat
35. Tintti: 2.0
34. Vapulis: Mustarastaan laulu
33. Esa: Esmundo's Hideout
32. b.: bEnropE
31. Mummo: Värkkää, neuloo, purkaa...
30. Liisa: Liisan kuvat - Photos by Liisa
29. Auringonkukka: Auringonkukka
28. Yira: Yiran elämää
27. Topi: Topi-koiran toilauksia
26. Kirsi: Verkkolehti InMediasRes
25. SusuPetal: SusuPetal -kuva ja sana
24. MimosaKoo: Mimosan kukkia
23. Leena: Leenan kuvat
22. Mea: Menopaussi
21. Olli: Madonreikä
20. Verkkomaisteri: Verkkomaisteri
19. Punapuu: Kuvatus
18. Nieppi: Nieppi.net
17. Hallatar: Hallatar
16. Lastu: Lastuja laineilla
15. Västäräkki: Variksen vaakuntaa ja harakanvarpaita
14. Oh-show-tah hoi-ne-ne: Oh-show-tah hoi-ne-ne
13. Nukke: Matkamuistonukkeja ja valokuvausta
12. Itkupili: Kyynelkaasua
11. Jipe: Sydämenkuvia
10. Saara: Miksi Saara nauroi vai nauroiko sittenkään...
9. Marja-Leena: Punaiset ruusut
8. Tarjuska: Elämä on elämää
7. Pekka: Kuusela
6. Furiae: alt.end
5. Saaga: Saagablogi
4. Savisuti: Saven vaivantaa ja Pensselin vetoja
3. Hankke: Jorinoita suon reunalta
2. Tapsu: Tapsun tarinat
1. Neulekirppu: Neulekirppu's Weblog

Neulekirppu www
29.05.2008 - 00:19
jep. nyt näyttää vähälumiselta.
Tapsu www
29.05.2008 - 00:27
Armasta aikaa
hankke www
29.05.2008 - 00:32
Meilläkin joutuu suvi....
savisuti www
29.05.2008 - 00:36
Kesä!
Saaga www
29.05.2008 - 00:40
Mukana ollaan.
Furiae www
29.05.2008 - 00:42
Ei oo naurun asia. :|
Pekka www
29.05.2008 - 01:00
Suomen suvi on lintuja täynnä.
Tarjuska www
29.05.2008 - 01:15
Niin, johan se joutui. :)
Marja-Leena www
29.05.2008 - 01:19
"...sä kesäöiden maa."
Saara www
29.05.2008 - 01:19
Mukana ollaan...
jipe www
29.05.2008 - 03:29
oi ihana kesä
Itkupilli www
29.05.2008 - 04:08
Nuput aukeaa jo täälläkin.
esa www
29.05.2008 - 04:14
.
Itkupilli www
29.05.2008 - 04:15
Nuput avautuvat jo täälläkin
Nukke www
29.05.2008 - 05:29
Jippii !!! Kesä tulee !!!
Oh-show-tah hoi-ne-ne www
29.05.2008 - 05:40
Jo joutui, tuli ja meni...
Västäräkki www
29.05.2008 - 05:48
Ja suvi suloinen.
Lastu www
29.05.2008 - 05:54
taas linnut laulujansa...
Hallatar www
29.05.2008 - 06:28
Joutui se...




nieppi www
29.05.2008 - 06:32
Mukana
punapuu www
29.05.2008 - 06:50
Kummallista tää kesä..
Verkkomaisteri www
29.05.2008 - 07:11
Vihdoinkin maalla!
Olli www
29.05.2008 - 07:11
..linnut ne laulaa ja räntää sattaa, taitaa tulla kesä.
mea www
29.05.2008 - 07:21
Hep.
Leena www
29.05.2008 - 07:28
Olen mukana...
MimosaKoo www
29.05.2008 - 07:29
Mukana jälleen, pitkän tauon jälkeen.
SusuPetal www
29.05.2008 - 07:57
Mukana ollaan.
Kirsi www
29.05.2008 - 07:58
Mukana. Taitaa olla kerran julkaistu kuva, mutta senkin uhalla.
Topi www
29.05.2008 - 07:58
Hyvä aihe, joten oon mukana :)
Yira www
29.05.2008 - 07:59
Armasta aikaa parhaimmillaan...
auringonkukka =) www
29.05.2008 - 08:00
täällä taas!
Liisa www
29.05.2008 - 08:03
Laulan mukana.:)
mummo www
29.05.2008 - 08:33
Mukana viimekesän kuvalla..
b. www
29.05.2008 - 08:49
Mukana.
vapulis www
29.05.2008 - 09:19
Mukana
Tintti www
29.05.2008 - 09:23
Täällä odotellaan vesi kielellä ajan joutumista...
aimarii www
29.05.2008 - 09:29
Tässä tullaan
Juha Ylitalo www
29.05.2008 - 09:34
Suvivirsi muistuttaa koulujen lukuvuoden päättymisestä ...
hpy www
29.05.2008 - 09:37
Vaikea aihe minulle, silla perhepiirissani myos hautausvirsi.
Anuradha www
29.05.2008 - 09:38
N Y T
O L I
P A K K O !
AnneH www
29.05.2008 - 09:39
Mukaan: )
ebru www
29.05.2008 - 09:41
Tahtoo Suomen suveen...
Ruusu ja Roosa www
29.05.2008 - 09:47
Kesälaitumien kutsua..
annifanni www
29.05.2008 - 09:57
Jo joutui armas aika....
Aikataulu www
29.05.2008 - 10:14
Rauhaa
Sari www
29.05.2008 - 10:28
Tuomen tuoksusta huumaantuneena...
Unelmikko www
29.05.2008 - 10:30
sinitaivaan alla suomen suvessa ...
Tomi www
29.05.2008 - 10:44
Se on kesä nyt.
Poju ja Tiikeri www
29.05.2008 - 10:44
Mukana ollaan tässä armaassa ajassa :)
skywave www
29.05.2008 - 10:47
mukana jälleen
Maija www
29.05.2008 - 10:51
Mukana
Tuija www
29.05.2008 - 10:54
Mukana.
Helinä www
29.05.2008 - 11:11
Mukana taas!
Iines J www
29.05.2008 - 11:15
Suvi alkaa tästä!
Inkivääri www
29.05.2008 - 11:24
Niin myös tänne:)
aino www
29.05.2008 - 11:33
Oi, tätä suven suloisuutta.
Leenukka www
29.05.2008 - 11:45
Ihanaa, kun se vihdoin tuli!
Marja Palonen www
29.05.2008 - 11:58
Lause tuo mieleen koulun kevätjuhlan ja todistusten jaon
pirta www
29.05.2008 - 13:18
kesä on, niin maan päällä, kuin taivaissa :)
Obeesia www
29.05.2008 - 13:44
Jo joutui
dragonfruit www
29.05.2008 - 13:53
mukana.
esa www
29.05.2008 - 14:05
.
Anne www
29.05.2008 - 15:16
Mukana
mathildac www
29.05.2008 - 15:28
aamu
Helinä www
29.05.2008 - 16:25
Uusiksi tää vielä (edellinen ei tullut linkiksi)
mariar/mode
29.05.2008 - 16:53
Helinä, pahoittelen, että linkitys oli uupunut. Laitoin blogisi listan kärkeen, eli löytyy sijalta 64. :)
Lasse www
29.05.2008 - 17:02
Mukana ollaan
Timo www
29.05.2008 - 17:08
Hiekkaa...
Satu www
29.05.2008 - 17:23
Mukana taas:)
Pena www
29.05.2008 - 18:08
Mukana panoraamakuvalla.
eevis www
29.05.2008 - 18:20
Oli vaikea valita.
Erja www
29.05.2008 - 18:42
Voi miten paljon hyvää....
Granny www
29.05.2008 - 18:44
Valoisia kesäöitä odotellessa...
Marjut www
29.05.2008 - 18:51
Kevättä Töölönlahdella.
tatu www
29.05.2008 - 19:38
Ja Kaisaniemenlahdella ;)
Minja www
29.05.2008 - 19:39
Mukana
Aino www
29.05.2008 - 19:47
kesäaamu mökillä
AlastaloValokuvatorstai haaste 92 www
29.05.2008 - 19:50
Siinä taas vastaus haasteeseen.
maria www
29.05.2008 - 20:32
... ja suvi suloinen!
Kari www
29.05.2008 - 20:34
Kesä tulee!
ursula www
29.05.2008 - 20:38
suvi on suloinen
iines www
29.05.2008 - 21:22
taas lämpö auringon...
Loreal Blondi www
29.05.2008 - 21:44
Metsässä sielukin lepää...
Outi www
29.05.2008 - 22:00
Armas aika tosiaan
Nukkis www
29.05.2008 - 22:16
jep
hejoko www
29.05.2008 - 22:17
Mukana
melita www
29.05.2008 - 22:30
virsi 571 suven tuo
anuska www
29.05.2008 - 22:31
.. ja muutto suloinen.
Hullukaali www
29.05.2008 - 23:11
Harakan puutarha
Krisu www
29.05.2008 - 23:20
mukana.
Juuso www
29.05.2008 - 23:23
Armaita aikoja eletään.
lavonardo www
29.05.2008 - 23:57
Mukana.
Reijo www
30.05.2008 - 00:10
Kevät, armas, on runsaiden vesien aikaa. Oulun Hupisaarilta.
Maurelita www
30.05.2008 - 00:23
Pitkästä aikaa taas mukana, tämä toi mieleen lapsuuden kesät, kaikkea ihanaa.

=)
Marjukka www
30.05.2008 - 01:31
Mites tämä?
Pena www
30.05.2008 - 01:43
Auta armias.
Fotomontaasi www
30.05.2008 - 07:11
... ja sitä suven suloisuutta...
Nohna www
30.05.2008 - 09:24
Mitäs muuta kesällä tekisi...
arleena www
30.05.2008 - 10:09
Raikasta kesää
40270 www
30.05.2008 - 13:27
Savumerkkejä
Pankin talkkarit www
30.05.2008 - 13:31
Vapautta ja velvollisuuksia
Kirsi www
30.05.2008 - 14:37
Leppäkerttu johtaa orkesterin kohti kesää...
pantteri www
30.05.2008 - 15:19
Kesä on tullut veneilijällekin!
Jacques Maladroit www
30.05.2008 - 16:02
Kauniisti joka paikkaa...
Jack Honest www
30.05.2008 - 16:28
Mukana!
Milla www
30.05.2008 - 16:57
Tässä kuvia iso kasa.
Virve www
30.05.2008 - 17:27
Jengi mukana
Timo www
30.05.2008 - 18:52
Ei nyt kovin omaperäistä, mutta osallistuja kuitenkin. :-)
tinka www
30.05.2008 - 20:40
Nessut valmiina, jos meinaa virttä veisata.
Joe.Rnd www
30.05.2008 - 21:07
Aurinkoisia terveisiä
Meripilvi www
30.05.2008 - 21:45
Kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen
KooTee www
30.05.2008 - 21:45
Mukaan tultiin
Jack Honest www
30.05.2008 - 22:26
Onni yksillä...
Roomeri www
31.05.2008 - 00:09
Ja se on siinä...
Roomeri www
31.05.2008 - 00:17
wp sotki linkin edellisessä. tässä korjattu
Satumaailma www
31.05.2008 - 10:06
Ekaa kertaa mukana, tästähän voisi innostua! :)
Nokkonen www
31.05.2008 - 10:34
...ja suvi suloinen!
Jenna www
31.05.2008 - 11:21
Valmis.
Sisko www
31.05.2008 - 11:24
Mukana taas
Ruiskaunokki www
31.05.2008 - 12:35
Kiitosten aikaa.
sole www
31.05.2008 - 12:55
Suvesta nauttien mukana
sole www
31.05.2008 - 12:58
Taitaa kuva näkyä tällä linkillä suoraan...
(sorry sähläily)
Kuutar www
31.05.2008 - 13:37
Kesä!
surullinen www
31.05.2008 - 17:58
EIKU NÄIN KAI PITI LAITTAA SE KUVA
Sedis www
31.05.2008 - 18:21
Tämä on totuus
Harakka www
31.05.2008 - 19:27
Kesä tulee
harakka www
31.05.2008 - 19:28
uusiksi edellinen
Anitak www
31.05.2008 - 20:16
Synkeät suvimuistoni
Ehlana www
31.05.2008 - 20:26
se on suvea nyt...
Peregrina www
31.05.2008 - 22:19
Ei tästäkään malttanut jäädä pois!
Ursulakatariina www
01.06.2008 - 00:24
Armas aika - tai ainakin aika.
Maiju www
01.06.2008 - 01:11
Jo joutui armas aika...
Verkkomaisteri www
01.06.2008 - 09:19
Täydennys eli toinen vastaus haasteeseen ylioppilasjuhlien jälkeen
muoriska www
01.06.2008 - 13:39
hitaasti hyvää tulee.. kaksikin armasta aikaa.
Torimuija www
01.06.2008 - 17:49
Määki mukan kans!
Pimpula www
01.06.2008 - 18:33
Vähän myöhässä mutta kuitenkin
Heidi www
01.06.2008 - 18:50
Kesää odotellessa :-)
Elina www
01.06.2008 - 18:57
Mukana taas!
Heinis www
01.06.2008 - 19:41
Armas aika voi tarkoittaa monenlaista.
Mari www
01.06.2008 - 21:55
Suvi
Timo www
01.06.2008 - 23:07
Saaristoterveisiä
clover www
01.06.2008 - 23:38
Kukkivaa suvea
lepis www
02.06.2008 - 08:51
suvea
Fototeekkari www
02.06.2008 - 13:37

Armas aika joutui jo niin joutuin että taitaa kasvimaa jäädä kesannolle :/

Djadja www
02.06.2008 - 22:58
"Jo joutui armas aika ja visu losuinen..." laulettiin aikoinaan koulussa. Eräille se armas aika tarkoittaa hillitöntä kiirettä!
villapaita www
03.06.2008 - 01:37
Ensimmäisen ylioppilaskesäni muisto
hoover www
03.06.2008 - 14:19
suloinen, joskin kuivaka suvi.
JP www
04.06.2008 - 08:51
Osallistun.
Anonyymi www
05.06.2008 - 00:21
Taitaa jo olla myöhässä kun kello on jo yli puolen yön
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi
Kotisivusi osoite
Kommentti
Syötä yllä olevassa kuvassa näkyvät kirjaimet alla olevaan kenttään
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code