Valokuvatorstain tarkoitus on haastaa viikoittain kaikentasoiset valokuvaajat ottamaan kuvia, ja sitä kautta inspiroitumaan ympäröivästä maailmasta.
Joka torstai annetaan uusi aihe, inspis. Tutustu ohjeisiin ja tule mukaan.
Voit myös ehdottaa uutta haastetta.

Yhteystiedot
Sääntöjä
Photo: Henkster
 
1. Valokuvatorstai on valokuvaamisesta kiinnostuneiden ja blogeissaan valokuvia julkaisevien kohtauspaikka.
 
2. Valokuvatorstaihin osallistujat osallistuvat viikoittaisiin haasteisin vain itse ottamillaan kuvilla. Tekijänoikeuksia on kunnioitettava.
 
3. Valokuvatorstai esittää viikoittain osanottajille haasteita, tai inspiksiä kuvien ottamiseen. Osallistujat voivat ehdottaa mieleisiään aiheita, niitä suorastaan pyydetään jättämään kommenttilootaan.
 
4. Kun kuvaaja osallistuu viikon haasteeseen, hän julkaisee valokuvansa omassa blogissaan ja jättää staattisen linkin valokuvatorstain kommentteihin. Siten lukijat löytävät blogille.
 
5. Muiden morkkaaminen ei Valokuvatorstaissa ole sallittua. Sivulla ja blogikommenetissa pyritään rakentavaan keskusteluun. Blogin ylläpitäjällä on oikeus poistaa asiattomat kommentit. Valokuvatorstain ylläpito ei linkitä valokuvia, joiden se ei katso sopivan inspisblogin linjaan. Linkitysten poisjättämiset päätetään tapauskohtaisesti.
 
6. Sääntöihin saattaa tulla muutoksia tai lisäyksiä. Mahdollisista muutoksista ilmoitetaan blogin etusivulla.
Kategoriat
sivupohjat.vuodatus.net
07.09.2006 - 00:05

--- Puiston laidalla käynnistän autoni. Silloin kirkon luoma taikapiiri rikkoutuu ja henkisyyteen hetkeksi seisahtunut olemassaoloni alkaa taas rullata eteenpäin kuin videofilmi. Maailma liikuu jälleen, ja miltei näen miten atomien kieppuva myrsky iskeytyy tuulilasiin raekuuron lailla. Aine hakee uomaansa kuin maanalaisen tunneleissa virtaava ihmismassa, luvuttomana ja näennäisen kollektiivisen älyn ajamana. Keinovalo, aamuäänien harso, talojen karkeaksi rapattu pinta, ikkunat joista edellisen päivän muistot ovat huuhtoutuneet pois, liikenteen nykivä tarkoituksellisuus: maailma, sinun arkesi on kaikkien jumalien ulottumattomissa! --- 

Kari Enqvist Valo ja varjo s. 111, WSOY 2000.

Valokuvatorstain inspissana on tällä kertaa uoma. Voit assosioida vapaasti. Muistathan jättää tarkan osoitteen valokuvallesi kommenttiloodan laatikkoon, jossa lukee "Kotisivusi osoite". Kiitos.

Osallistuminen

Tarvitset kameran, ja blogin (tai muun sivuston), jossa voit julkaista kuvasi. Näppäät annettua aihetta sivuavan valokuvan, julkaiset sen blogillasi ja jätät staattisen linkin* (permalinkin) Valokuvatorstai-blogin kommenttiosaston laatikkoon, jossa lukee "Kotisivusi osoite". Näin saamme suoran, toimivan linkin blogillesi ja vieläpä oikeaan postaukseen. Jätäthän vastaukset haasteeseen vain tämän kirjoituksen kommenttilootaan, selkeyden vuoksi. Kiitos!

Runotorstaissa kirjoitetaan yllä olevan tekstiotteen innoittamana.

*Staattinen linkki (permalink) on tarkka osoite postaukselle, josta valokuva löytyy. Vuodatus-blogeista staattisen osoitteen löytää klikkaamalla hiiren vasemmalla kyseisen postauksen otsikkoa. Tarkka osoite ilmaantuu osoiterivistölle, josta sen voi kopioida hiiren oikealla ja siirtää Valokuvatorstain kommenttilootaan. Bloggerissa staattinen osoite löytyy yleensä postauksen lopusta, klikkaa kellonaikaa. Postaus aukeaa uudelleen yksinään ja tarkka osoite löytyy osoiteriviltä, josta sen voi kopioida Valokuvatorstain kommenttilootaan.

Terveisin Maria

Osallistujat torstaina 7.9.06

Sakari: Elämä

Reppuli: picture|bahrain

Jaska: Kun avaan silmäni

Tattis: Kiitos ja anteeksi

Itte: Myllerryksissä

Heli: Heli's tuotoi

Kirsi: Kauaspois

Blogisisko: Blogisisko II

Anna: Anna ihmemaassa

Tuuli: Dagboek

Liisa: Liisan kuvat Photos by Liisa

Kuvi: Kuvitellaan...

Outi: Jimi Tiikerikissa, Outi Hopeasalama & Minttu Söpöliini

Olli: Madonreikä

Sivuraide: Yhden naisen Titanic ja elämää maailman laidalta...

Kirsi: Verkkolehti in medias res

Marla K.: Satunnaista sanailua

Timo: Juontaja

b.: bEnropE

HPY: HPY

Näkymätön tyttö: Näkymätön tyttö

Elegia: Kello viiden tee - syanidilla, kiitos.

Murska: Murskaavaa

Tony: Viidakon kuvia

Heikki: Historiaa pitkin...

Marjut: Matkalla

Gnito: Ang Mor in S'pore

Herkku: Herkun ilmoitusluontoiset asiat

Kotimies: Kotimies

Hallatar: Hallatar

Lupiini: Lupiini

Obeesia: Obeesian sydän

Outi: Pojat rakkaat

LadyKiller: Saippuaa.

Tommi: Katson ulos ikkunasta

Tarjuska: Elämä on elämää

Nikke: /dev/nikc/blog

Mea: Menopaussi

Anne: Siisi on herännyt! En huomannutkaan.

Saturation: Saturation - Kuvablogi

Toni: Selfdestruct. net

Naa. Naa: ... sinne ja takaisin...

Alastalo: Alastalon lasisali

Merja: Kahden kielen väkeä

Peltohiiri: Tuuletusta, tunnustuksia ja tarinoita

Alma: Alma

Mika: Oinonen.biz

Djadja: Pjh

Hiekkakello: Satunnaisen dyykkaajan blogi

Kaisa: Kaisan tuumoksia

Lunara: Lunaran lukunurkka

Senoriitta: Senoriitta

Halo Efekti: Halo Efekti - Kuvablogi

Kari: Valokuvablogi

Leena: Leenan huokaukset

Roosa: Meren rannalla

Taiga: Taiga the Fox

Kaisa: Kolme kertaa ikuisuus

Maria: Marian kuvat

Ahmatti: Olemisen sietämätön paino

Lavonardo: Lavonardo.net

 

Perjantai 8.9.06

Anni: Maailmasta

Esa: Esmundo's Hideout

Anssi: Karamelli

Rahina: Rahina

Romu: Tyttö on romuna

Maitsu: Zoetrooppi

Tanssiva harmaa pantteri: Tanssiva harmaa pantteri

Ainaoikein: Ainaoikein

Timo: Realistisen optimistin juttuja

Romukasa: Romukasa

Suvi: Mä haluun manolot!

Pni: Skrubu.net

Rune: Rantaruotsalaisen tunnustuksia

-jp-: Passi

Neulekirppu: Kuvauksia by Neulekirppu

Riia: Tulppaaneja kedolla

Saara: Saaran blogi

Ammuja: Maatilalla(ei oma)

Kriisi: Kriisipuuro

Maurelita: PligaaBlogi

Sea: Gloomy Sunday

Villasukka: Langanpätkiä

Leena: Leena's boys

Eukonkuvat: Eukonkuvat

Savi: Savienkeli

 

Lauantai 9.6.06

Minimaali: Ai kauheeta

Erkka: , sanoi Erkki

Anne: Annen arkiset asiat

Penalandian kuvablogi: Penalandian kuvablogi

 

Sunnuntai 10.9.06

Ruusu: Ruusuttaren blogi

Sari alias lady Baffles: Keksinmuruja

 

Maanantai 11.9.06

Fantasyfan: Fantasyfan/Flickr

Kangaskasa: Kangaskasa

 

Tiistai 12.9.06

AnitaK.: Sanat

Jaana-Mari: Jaana-Mari/Flickr

 

Keskiviikko 13.9.06

Helena: Helenan nettipäiväkirja

Alastalo: Alastalon lasisali
 

Sakari www
07.09.2006 - 00:19
Veden luoma uoma.
reppuli www
07.09.2006 - 00:20
Uomat ovat täällä aika vähissä, kun ei juuri ole vesistöjä (merta lukuun ottamatta). Yksi harvoista sisävesistä mikä tuli mieleen, sijaitsee eläinpuistossa. Mahtaa sekin olla keinotekoinen, muistan lukeneeni että koko puisto rakennettiin aikoinaan isolla rahalla keskelle autiomaata.
Jaska www
07.09.2006 - 00:26
Vetinen uoma minullakin.
Tattis www
07.09.2006 - 00:40
Uoma se on isokin uoma.
itte www
07.09.2006 - 00:45
Nyt olin aikainen (näin myöhään). Pistin uomankuvan blogiin.
Maria
07.09.2006 - 01:02
Kiitos kuvista, aikaiset osallistujat. :)
Heli www
07.09.2006 - 01:19
Vähän isompi uoma :D
Kirsi www
07.09.2006 - 01:36
Muitten rinnalla niin kovin pieni on tämä "minun" uomani...
Blogisisko www
07.09.2006 - 02:04
Arno-joen uoma Firenzessä.
Anna www
07.09.2006 - 02:09
Vesi seisoo kuivuneessa joenuomassa Longhornien mahtavien sorkkien alla...
Tuuli www
07.09.2006 - 02:46
Jäinen uoma.
Liisa www
07.09.2006 - 04:35
Kevättä.
KUVI www
07.09.2006 - 06:35
uoma
Outi www
07.09.2006 - 07:05
sammaleinen kuviteltu uoma
Olli www
07.09.2006 - 07:11
Tuli kylmä.
Sivuraide www
07.09.2006 - 07:13
Kuivunut Uoma
Kirsi www
07.09.2006 - 07:52
Mukana ollan.
marla k www
07.09.2006 - 08:47
Mukana.
Timo www
07.09.2006 - 09:04
http://juontaja.blogspot.com/2006/09/valokuvatorstaille.html

Moi siinä linkki tämänkertaiseen haasteeseen!
b. www
07.09.2006 - 09:05
Mukana.
HPY www
07.09.2006 - 09:05
Minun oli vaikea loytaa kuva uomasta. Uomo (mies italiaksi) olisi ollut helpompi. Tai sitten ei.
Näkymätön tyttö www
07.09.2006 - 09:18
Taas yksi joenuoma.
Elegia www
07.09.2006 - 09:22
Tässäpä panokseni tämän kerran aiheeseen.
murska www
07.09.2006 - 09:35
Mukana ollaan.
Tony www
07.09.2006 - 09:42
Mukana ollaan.
Heikki www
07.09.2006 - 09:56
Mykenen vesilähde
Marjut www
07.09.2006 - 09:59
Kesäisissä merkeissä.
Gnito www
07.09.2006 - 10:08
Viemäröity sademetsä
Herkku www
07.09.2006 - 10:09
16.4.06 otetulla kuvalla osallistun.
Kotimies www
07.09.2006 - 10:16
Ei niin syvä joki
Hallatar www
07.09.2006 - 10:20
Monia uomia. =9

Lupiini www
07.09.2006 - 10:21
Uoma.
Obeesia www
07.09.2006 - 10:25
Varkaankurun luontopolku Ylläksellä.
Outi www
07.09.2006 - 10:39
Uomaa kerrassaan.
LadyKiller www
07.09.2006 - 10:48
Uoma.
Tommi www
07.09.2006 - 10:49
Huomaan uponneeni uomaan
Tarjuska www
07.09.2006 - 11:43
Puullakin on uomansa :)
Nikke www
07.09.2006 - 11:53
Kenkälaatikkokuvalla mukana.
mea www
07.09.2006 - 12:06
Mukana
Anne www
07.09.2006 - 12:20
Mukana jälleen.
saturation www
07.09.2006 - 12:44
Talvinen joen-uoma
toni www
07.09.2006 - 13:36
Hep
Naa.Naa www
07.09.2006 - 13:42
Ihmisen muovaama uoma.
Alastalo www
07.09.2006 - 14:18
Perinteinen uoma
Merja www
07.09.2006 - 14:36
http://kaksikieli.vuodatus.net/blog/229719
peltohiiri www
07.09.2006 - 14:37
Vanha kuva, mutta sopi aiheeseen.
Merja www
07.09.2006 - 14:40
No hups. Uusi yritys. Uomaa siis täältäkin.
Alma www
07.09.2006 - 14:47
Metsästä löytyi uoma.
Mika www
07.09.2006 - 15:47
Oinonen.biz osallistuu
Djadja www
07.09.2006 - 16:04
Tie kesästä talveen.
hiekkakello www
07.09.2006 - 16:06
Uoma menneisyyteen
Maria
07.09.2006 - 16:21
Kiitos kaikille osallistumisesta.

Hiekkakello, sinulla oli useita kuvia, mutta eri postauksissa. En ole varma olitko tarkoittanut vain uusimman postauksen kuvat haastetta varten - joka tapauksessa vain yksi tarkka osoite voidaan antaa, tässä tapauksessa valitsin uusimman postauksen. Tarkka osoite siksi, että linkit toimisivat myöhemminkin, vaikka blogille tulee uusia kirjoituksia. Ilmoittelethan, jos linkitin sinut toisin kuin halusit. Mukava, että osallistut. :)
Kaisa www
07.09.2006 - 17:50
Kuvana tämä otokseni ei ole kummoinen, ellei tiedä sen tarinaa. Kuusenoksien lomasta nimittäin pilkistää Pohjanmaan ja Suomen välinen rajajoki (Karvianjoki). Joskus historia on hauskempaa kuin voisi arvatakaan - tästäkö johtuu että meitä pohjalaisia pidetään vähän poikkeavina? =)
Lunara www
07.09.2006 - 17:56
Osallistuinpa taas :) Rokkiuoma!
senoriitta www
07.09.2006 - 18:20
uomassa ollaan
Halo Efekti www
07.09.2006 - 19:25
Uomaa on katsottu.
Kari www
07.09.2006 - 21:04
Uoma tämäkin.
Leena www
07.09.2006 - 21:21
Osallistun tällä kuvalla!
Roosa www
07.09.2006 - 21:34
Jonkinlainen uoma, aika rakaskin
Taiga www
07.09.2006 - 22:16
Luminen uoma.
Kaisa www
07.09.2006 - 22:48
Vähän erilaista vessa.. eikun, vesiteemaa.
Maria www
07.09.2006 - 23:20
Minä myös.
ahmatti www
07.09.2006 - 23:42
Vielä torstain puolella nipin napin uoma arkiston kätköistä.
lavonardo www
07.09.2006 - 23:54
Heinäkuun helteiden hiljentämä vähävirtainen koski.
anni www
08.09.2006 - 00:01
uomia nämäkin. tuli yhtäkkiä siihen tekstikin ensimmäistä kertaa. jos sen kehtaisi laittaa runotorstaihin :)
esa www
08.09.2006 - 00:15
toivottavasti tämä kuva nyt meni sit oikeaan osioon. vielä jopa vartin verran perjantaina..
Anssi www
08.09.2006 - 00:41
Valokuvatorstaiperjantaiyö, eipä tuo niin tarkkaa. Aura åån uoma.
Rahina www
08.09.2006 - 00:49
Hieman erilainen näkökulma haasteeseen
Romu www
08.09.2006 - 00:56
Kuvailimpa myös luonnollisia uomia, vaan enpä luonnossa.
Romu www
08.09.2006 - 00:58
http://romu.vuodatus.net/blog/230370 Tämä linkki olisi ollut jo äsken parempi laittaa, menee tarkempaan osoitteeseen ;D
Maitsu www
08.09.2006 - 02:36
Linkkini uomaan!
tanssiva harmaa pantteri www
08.09.2006 - 05:45
Uoma
ainaoikein www
08.09.2006 - 07:38
teollinen uoma.
Maria
08.09.2006 - 08:42
Ollaan perjantaissa. Kiitos kaikille jo osallistuneille. Hauska huomata, että uomaa on tulkittu monin tavoin. Haaste on voimassa ensi keskiviikkoon saakka, torstaina jälleen uusi haaste.
Timo www
08.09.2006 - 10:09
Ja yksi uoma lisää.
romukasa www
08.09.2006 - 11:01
Romis ja uoma.
Suvi www
08.09.2006 - 12:11
Uusi valokuvaaja ilmoittautuu mukaan. Harmaaseen sadepäivään löytyi yhtä harmaa uoma.
pni www
08.09.2006 - 12:39
Mukana.
Rune www
08.09.2006 - 13:36
Mukana...ja muistakaa käydä katsomassa www.digicamera.net uutisia!!!
-jp- www
08.09.2006 - 14:11
Uomaa pukkaa.
Neulekirppu www
08.09.2006 - 14:43
Uoman herättämiä ajatuksia.
Riia www
08.09.2006 - 15:06
Suohon meni?
Saara www
08.09.2006 - 16:03
Kiitti ja kuitti.
AMMUJA www
08.09.2006 - 16:52
uoma
Kriisi www
08.09.2006 - 19:23
Jälleen mukana.
Maurelita www
08.09.2006 - 19:39
Minäkö monomaanikko ?! =D
sea www
08.09.2006 - 19:47
Hankala hankala! Vähän mutkia oikoen tässä sean uomat. ;)
Villasukka www
08.09.2006 - 19:48
Perinteinen.
Leena www
08.09.2006 - 21:38
Enpäs muuta uomaa keksinyt!
Eukonkuvat www
08.09.2006 - 22:29
Pieni, mutta kaunis uoma.
Savi www
08.09.2006 - 22:51
Oliskohan tämä tavallaan uoma
Maria
09.09.2006 - 00:00
Kiitos kaikille kuvista. Vapaa assosiointi on sallittua ja suositeltavaakin. :)
Minimaali www
09.09.2006 - 10:04
Sen enempiä selittelemättä
Maria
09.09.2006 - 11:42
Tervetuloa mukaan, Minimaali.
erkka www
09.09.2006 - 14:08
Uoma tämäkin
Anne www
09.09.2006 - 19:13
Että tämmöinen uoma löytyi.
Penalandian kuvablogi www
09.09.2006 - 19:56
Vähän myöhässä tälläkertaa,eikä mielestäni kuvakaan vastaa aihetta,mutta näin se nyt on tälläkertaa.Olin vähän reissussa ja tänään tulin kotiin ja meinas koko Valokuvatorstai unohtua. :)
Maria
09.09.2006 - 21:22
Kiitos kuvista Erkka, Anne ja Penalandian kuvablogi.
Ruusu www
10.09.2006 - 11:58
Nyt tuli tähänkin osallistuttua. :)
Sari alias Lady Baffles www
10.09.2006 - 13:14
Tässä olis yks uoma.
Fantasyfan www
11.09.2006 - 15:44
Uomahan se ojakin on
Kangaskasa www
11.09.2006 - 22:23
Kylläpä kesti, mutta uoma löytyi.
AnitaK www
12.09.2006 - 16:27
Vanha uoma Rhodokselta.

Kun saisi vielä kirjaimet syötettyä oikein kenttään. Kolme yritystä jo.
Maria
12.09.2006 - 16:56
Kiitos AnitaK ja muut osallistuneet.

Kirjainhärveli tuottaa minullekin ongelmia. Spämmipostausten määrä oli tosiaan niin hirvittävä, että päätin haluta kirjainhirvityksen jatkuvan roskapostien poistojen sijaan... niitä alkoi olla jo parisataa päivässä.
Jaana-Mari www
12.09.2006 - 22:27
Taideteos Itiksessä
Helena www
13.09.2006 - 07:39
Olen jo kaksi kertaa yrittänyt eilen päästä sisään. En tajuu yhtään missä töhrin.
Helena www
13.09.2006 - 07:40
Olen jo kaksi kertaa yrittänyt eilen päästä sisään. En tajuu yhtään missä töhrin.
Maria
13.09.2006 - 08:21
Helena, nyt ilmoittautumisesi näkyy. Kiitos sinulle ja kaikille muillekin kuvista. Uusi haaste annetaan huomenna. :)
Alastalo www
13.09.2006 - 16:10
Vielä 2. kuva uomista. Elämän uomat?
Maria
13.09.2006 - 17:28
Kiitos, Alastalo. :)
Anatol\' www
07.10.2006 - 22:43
ļščāåņ ęåķåāå īņ ĢĆÓ!!!)
Anatol\' www
07.10.2006 - 22:48
vo prihod!!!
Nohna www
06.05.2007 - 17:31
Jonkinlainen uoma tämäkin, ainakin puiden alla...
Nohna www
18.05.2007 - 08:16
Mukana myöhään
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi
Kotisivusi osoite
Kommentti
Syötä yllä olevassa kuvassa näkyvät kirjaimet alla olevaan kenttään
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code