Valokuvatorstain tarkoitus on haastaa viikoittain kaikentasoiset valokuvaajat ottamaan kuvia, ja sitä kautta inspiroitumaan ympäröivästä maailmasta.
Joka torstai annetaan uusi aihe, inspis. Tutustu ohjeisiin ja tule mukaan.
Voit myös ehdottaa uutta haastetta.

Yhteystiedot
Sääntöjä
Photo: Henkster
 
1. Valokuvatorstai on valokuvaamisesta kiinnostuneiden ja blogeissaan valokuvia julkaisevien kohtauspaikka.
 
2. Valokuvatorstaihin osallistujat osallistuvat viikoittaisiin haasteisin vain itse ottamillaan kuvilla. Tekijänoikeuksia on kunnioitettava.
 
3. Valokuvatorstai esittää viikoittain osanottajille haasteita, tai inspiksiä kuvien ottamiseen. Osallistujat voivat ehdottaa mieleisiään aiheita, niitä suorastaan pyydetään jättämään kommenttilootaan.
 
4. Kun kuvaaja osallistuu viikon haasteeseen, hän julkaisee valokuvansa omassa blogissaan ja jättää staattisen linkin valokuvatorstain kommentteihin. Siten lukijat löytävät blogille.
 
5. Muiden morkkaaminen ei Valokuvatorstaissa ole sallittua. Sivulla ja blogikommenetissa pyritään rakentavaan keskusteluun. Blogin ylläpitäjällä on oikeus poistaa asiattomat kommentit. Valokuvatorstain ylläpito ei linkitä valokuvia, joiden se ei katso sopivan inspisblogin linjaan. Linkitysten poisjättämiset päätetään tapauskohtaisesti.
 
6. Sääntöihin saattaa tulla muutoksia tai lisäyksiä. Mahdollisista muutoksista ilmoitetaan blogin etusivulla.
Kategoriat
sivupohjat.vuodatus.net
22.11.2007 - 00:05
Tämänkertainen haaste on tekstikatkelma.

Minun mielestäni suurimpia virheitämme, heti ihmisenä olemisen jälkeen, on aikakäsityksemme luonne. Meillä on kaiken maailman kapistukset, kellot ja kalenterit, jotka siivuttavat ajan kuin makkaran, ja me nimeämme siivut aivan kuin omistaisimme ne eivätkä ne voisi koskaan muuttua - "kello 11.00, 11. marraskuuta 1918" - vaikka todellisuudessa ne saattavat hajota kappaleiksi ja vieriä tiehensä aivan yhtä helposti kuin elohopeapisarat.
     (Kurt Vonnegut: Maaton mies, Tammi 2007, suomennos Erkki Jukarainen)

Runotorstaissa sama aihe kääntyy sanoiksi. Mielenkiintoisia kuvaushetkiä osallistujille!

Osallistujat keskiviikkona 28.11.

149. Tipitii: Enkelin päivä
148. Leppis: Hullun selityksiä!
147. Salka: Tikun nokassa

Osallistujat tiistaina 27.11.

146. Elina ja Jade: Kuviteltua
145. Helmi: Helminauha
144. Jacques Maladroit: La Galerie Virtuelle de Jacques Maladroit
143. Digi: Kuvapäiväkirja
142. Meripilvi: Meripilvi
141. Lavonardo: Lavonardo

Osallistujat maanantaina 26.11.

140. Hallatar: Hallatar haaveilija
139. Nooh: Opiskelijan arkea
138. Junkohanhero: Junkohanhero
137. Rimpula: Rimpulan nurkka
136. Hihat: Pitkä siima

Osallistujat sunnuntaina 25.11.

135. Timo [spiky]: Timo [spiky]
134. AnitaK: Sanat
133. 40270: Savumerkkejä
132. Tivolikissa: Tivolikissa loikkaa
131. Maaria: Synkkä papu
130. Kimmo: Kuvamerkintöjä
129. Leena: Leenan kuvat
128. Jaska: Kun avaan silmäni

Osallistujat lauantaina 24.11.

127. Anne: Punaista ja makeaa
126. Mehtäsielu: Mehtäsielu
125. Jeremias: Napostelija
124. Lintsi: Lintsi luo
123. Sari: Keksi
122. Sedis: Sedis blog
121. Hirlii: Paikan lumo
120. Alastalo: Alastalon lasisali
119. Sumea: Seitsemän pinnan alla
118. Bemary: Bemaryn talli
117. Itkupilli: Cosmic Squeezer

Osallistujat perjantaina 23.11.

116. V: Pankin talkkarit
115. Koukku&Heluna: Keittiön luontoretki
114. Sallatuu: Kuvailevaa
113. Kitu: Katkokävelyä
112. Seppo: Seppo teki vedoksen ja voi hmm hmm
111. Ajantasalla: Ajantasalla
110. Minja: Minja
109. Kesakko: Kesakko
108. Anne: Annen arkiset asiat
107. Aikataulu: Ajatuksia
106. Sheila: Juniperin kotipiha
105 Korpikissa: Korvenkulkija
104. Maria: Ajatukset
103. Maiju: Maijun.net
102. Tappari: Tappari.net

Osallistujat torstaina 22.11.

101. Tiitsa: Oikein nurin sekaisin
100. Heidi: Mezzoforte
99. Metsäradio: Metsäradio
98. Paula: Empatiaa sisäisille susille
97. Timo: Realistisen optimistin juttuja
96. Djadja: Pjh
95. Mirum: Kauas pois kuljeksimasta
94. Tanssiva harmaa pantteri: Tanssiva harmaa pantteri
93. Loreal Blondi: Loreal Blondi
92. Lepis: Lepiksen takapiha
91. Anuska: Raakuntaa
90. Kari: Oulu kuvissa
89. Saara: Saaran blogi
88. Elmaelina: Elmaelina
87. Muistaako kukaan: Muistaako kukaan
86. Ehlana: Naisen elämää
85. Sami: Kuvakulma
84. Halo Efekti: Halo Efekti
83. Hepoliini: Elämäni tuuliviirinä
82. Hansu: Between the right and wrong
81. Krisu: Merkintöjä Melukylästä
80. Västäräkki: Variksen vaakuntaa ja harakan varpaita
79. Lunara: Lunaran toinen todellisuus
78. Make: Tähtikuvaus.info
77. Lasse: Vida Tranquila
76. Käpsä: Kävelyllä
75. Kotimies: Kotimies
74. Verkkomaisteri: Verkkomaisteri
73. SusuPetal: SusuPetal -kuva ja sana
72. Tintti: Jyrinää metsästä, rapinaa ruohikosta
71. Katili: Katili
70. Granny's: Granny's
69. Almamaria: Almamaria
68. KooTee: KooTeen kuvablogi
67. Tuija: Täti vihreän tuulenpesä
66. Luova hetki: Dreaming
65. Heli the kuvablogisti: Kuvablogisti
64. Ipi: Kun mielikuvituskin masentuu
63. Päivi: Saksanpaimenkoira Dura
62. Maahiska: Oikeus olla rajaolento
61. Pinni: Piparipurkki
60. Nokkonen: Kumikanala
59. Iines: Iineksen kuvat
58. Hilkka: Hilkka
57. Roomeri: Roomerin sekalaiset
56. Kellukka: Niittykellukka
55. Vaavaavaa: Minun maapalloni
54. Kutuharju: Kadonnutta sanaa hakemassa
53. Täti-ihminen: Mitä tekis?
52. Tiikeri: Pojun ja Tiikerin pulinat
51. Helinä: Zoetrooppi
50. Inkivääri: Periferialife - elämää maalla
49. Iidu: Nyt ihmettelen tässä
48. Anuradha: Anuradha
47. SatuSanna: SatuSanna
46. Hejoko: Hekoheko
45. Saturation: Saturation - kuvamaailma
44. Iines J: Jalokuvia
43. Liisa: Liisan kuvat
42. Obeesia: Obeesian sydän
41. Virve: Perditan jengi
40. Elina: Veteen piirretty viiva
39. Minnailua: Minnailua
38. Kirsi: Verkkolehti InMediasRes
37. Nohna: Nohnan torstaikuvat
36. hpy: hpy
35. AnneH: Näppäilyjä
34. Gee: Pusnus
33. Marjut: Matkalla
32. Susanna: Susannan perheen joulun odotus
31. Katriina: Omenapuun alla
30. Tarhapöllö: Urputusta
29. Neulekirppu: Kuvauksia by Neulekirppu
28. b.: benrope
27. Lastu: Lastuja laineilla
26. Tillman: Tillman
25. Olli: Madonreikä
24. Outi: Jimin poppoo
23. Annifantti: Peräkammari
22. Mea: Menopaussi
21. Mari: Kameravene.fi blogi
20. MardeMoomika: Elämän makuinen elämä
19. Punapuu: Kuvatus
18. Vaiheinen: Vaiheinen
17. Ursula: Fototorium
16. Oh-show-tah hoi-ne-ne: Oh-show-tah hoi-ne-ne
15. Vesiroos: Vesiroos
14. Riia: Tulppaaneja kedolla
13. Nukke: Matkamuistonukkeja ja valokuvausta
12. Pena: Penalandian kuvablogi
11. Pirta: Pirtunen
10. Esa: Esmundo's Hideout
9. Tarjuska: Elämä on elämää
8. Susanna: Tulihevosen kuvablogi
7. Nikita: Elämän helminauhaa
6. Savisuti: Saven vaivantaa ja Pensselin vetoja
5. Nieppi: nieppi.net
4. Typo: Typo - Blog
3. Maria: Monot ja kamera
2. Ruusu: Elämästä ja välillä muustakin
1. MathildaC: Valopilkku

mathildaC www
22.11.2007 - 00:19
Ei photoshopattu
Ruusu www
22.11.2007 - 00:21
Kolmen kuvan vastaus haasteeseen. :)
Maria www
22.11.2007 - 00:29
Minä myös. :)
Typo www
22.11.2007 - 00:41
Mukana, olipa hankalan haastava aihe
nieppi www
22.11.2007 - 00:45
Mukana
savisuti www
22.11.2007 - 00:54
Mukana ollaan.
Nikita www
22.11.2007 - 01:42
Mukana taas
Susanna www
22.11.2007 - 02:25
Mukana ollaan, ensimmäistä kertaa.
Tarjuska www
22.11.2007 - 02:34
Mukana, mutta meni kyllä aiheena aika pähkäilyksi. :(
esa www
22.11.2007 - 02:39
ajaton hetki
pirta www
22.11.2007 - 04:07
ensikertalainen mukana
Pena www
22.11.2007 - 04:43
Huomenta !
nukke www
22.11.2007 - 06:01
aikakäsitystä mietittyäni....
Riia www
22.11.2007 - 06:12
Moikka!
Vesiroos www
22.11.2007 - 06:13
Huomenta!
Oh-show-tah hoi-ne-ne www
22.11.2007 - 06:18
aikasiivuja taivaasta
ursula www
22.11.2007 - 06:26
Vonnegut on oikeassa - kaikenlaisia aikaa siivuttavia mittareita ihmisillä..
Vaiheinen www
22.11.2007 - 06:29
Mukaan mukaan.
punapuu www
22.11.2007 - 06:33
Mietinpä aikaa minäkin
MardeMoomika www
22.11.2007 - 06:37
Ajan patimoimaa
Mari www
22.11.2007 - 06:56
...
mea www
22.11.2007 - 07:00
Aika rientää ...
annifanni www
22.11.2007 - 07:23
NAISEN LOGIIKKAA.....
Outi www
22.11.2007 - 07:25
Aika on aikaa
Olli www
22.11.2007 - 07:33
Haasteellinen haaste.
Tillman www
22.11.2007 - 07:41
Tänään sitä varsinkin on rajoitetusti..
Lastu www
22.11.2007 - 07:55
irtiotto ajasta
b. www
22.11.2007 - 07:58
Mukana.
Neulekirppu www
22.11.2007 - 08:19
aikakäsityksemme luonne...käsikirjasta linnunradan liftareille ;D
Tarhapöllö www
22.11.2007 - 08:26
Mukana..
katriina www
22.11.2007 - 08:34
Mukana.
susanna www
22.11.2007 - 08:35
mukana taas!
Marjut www
22.11.2007 - 08:47
Erään kampaamon ajanvarauksesta.
Gee www
22.11.2007 - 08:52
Meiltäkin pysähtynyt hetki.
AnneH www
22.11.2007 - 08:54
Mukaan jälleen.
hpy www
22.11.2007 - 09:03
Aika rientaa.
susanna www
22.11.2007 - 09:11
miun kuvani
Nohna www
22.11.2007 - 09:19
Enpä tiedä, onko tämä toimiva...
Kirsi www
22.11.2007 - 09:23
Tässä yksi tapa mitata aikaa.
Minnailua www
22.11.2007 - 09:40
Ensimmäistä kertaa mukana.
Elina www
22.11.2007 - 09:54
Kiviä kiinnostaa?
Virve www
22.11.2007 - 10:15
Mukana
Obeesia www
22.11.2007 - 10:21
Ajasta aikaan.
Liisa www
22.11.2007 - 10:42
Rikottu ajanvirta.
Iines J www
22.11.2007 - 10:46
Millennium mielessä.
saturation www
22.11.2007 - 10:47
Mukana!
hejoko www
22.11.2007 - 10:54
Aika
SatuSanna www
22.11.2007 - 11:00
Mukana.
Anuradha www
22.11.2007 - 11:14
Olen sittenkin mukana!
Iidu www
22.11.2007 - 11:15
Mukana
Inkivääri www
22.11.2007 - 11:17
Aika-analyysi tehty ja kuvakin koostettu!
Helinä www
22.11.2007 - 11:18
Mukana.
Tiikeri www
22.11.2007 - 11:20
Osallistun :)
Täti-ihminen www
22.11.2007 - 11:25
Ajassa mukana
Kutuharju www
22.11.2007 - 11:46
Ulkoistettu aika ;)
Vaavaavaa www
22.11.2007 - 11:57
Aikakäsitys ihan sekaisin kun tähän aikaan on jo valmista...
annareetta www
22.11.2007 - 12:03
mukana.
Kellukka www
22.11.2007 - 12:03
aika kuluu
Roomeri www
22.11.2007 - 12:13
Kuluttavaa aikaa
Hilkka www
22.11.2007 - 12:16
Aikaa ei ole...
Iines www
22.11.2007 - 12:19
Mikä oikein on olennaista?
Nokkonen www
22.11.2007 - 12:35
Mukana ollaan!
Pinni www
22.11.2007 - 12:46
Mukana ollaan taas..
-P
Maria/mode
22.11.2007 - 12:50
Annareetta,

ilmoittaisitko kuvasi uudelleen. Linkki vie valokuvatorstain sivulle. Kiitos. :)
Maahiska www
22.11.2007 - 13:13
Näinkin voi olla.
Päivi www
22.11.2007 - 13:26
Mukana! :)
ipi www
22.11.2007 - 13:46
mukana sittenkin.
Heli the Kuvablogisti www
22.11.2007 - 15:19
Mukana taas!
hummingbird www
22.11.2007 - 15:23
Paatin minakin alkaa postata tanne.
hummingbird www
22.11.2007 - 15:24
ups, tuli kotisivu vaarin, tassa linkissa korjattu.
Tuija www
22.11.2007 - 15:35
Täällä myös.
KooTee www
22.11.2007 - 15:41
Huh huh, olipas aihe! Mukana kuitenkin.
Almamaria www
22.11.2007 - 15:46
Mukana.
Granny\'s www
22.11.2007 - 16:15
Elämän ajan mitta...
Erinomainen aihe! :)
Katili www
22.11.2007 - 16:15
Mukana.
Tintti www
22.11.2007 - 16:37
Jäljillä...
SusuPetal www
22.11.2007 - 17:12
Mukana.
Verkkomaisteri www
22.11.2007 - 17:20
Ajatonta ja siivutettua aikaa Firenzestä
Kotimies www
22.11.2007 - 17:30
Ajan ohi ajama lukitusmekanismi
Käpsä www
22.11.2007 - 17:53

Oon mukana minäkin!
Lasse www
22.11.2007 - 18:03
Tiukka haaste! :)
Make www
22.11.2007 - 18:03
Aika on suhteellinen käsite... 1800-luku nykyaikana? Onko se edes mahdollista? Ehkä on, ainakin valokuvassa... :)
Lunara www
22.11.2007 - 18:33
Ajankuvia :)
Västäräkki www
22.11.2007 - 18:58
Aikaa ja hallintaa
Krisu www
22.11.2007 - 19:30
Makkaran siivuja...
Hansu www
22.11.2007 - 19:41
Nyt taas kerkesi osallistua!
hepoliini www
22.11.2007 - 19:53
Mukana vaihteeksi
halo Efekti www
22.11.2007 - 20:01
On Valokuvatorstain aika!
Sami www
22.11.2007 - 20:11
Mukana.
Ehlana www
22.11.2007 - 20:25
Mukana, vaikka aikaa meni pähkäilyyn
Muistaako kukaan www
22.11.2007 - 20:25
Maisemalla mukana.
Elmaelina www
22.11.2007 - 20:27
Koiruutta
Saara www
22.11.2007 - 20:40
No joo.
Kari www
22.11.2007 - 21:02
Tällainen
anuska www
22.11.2007 - 21:08
Otan osaa.
lepis www
22.11.2007 - 21:17
Vonnegutit luettu!
Loreal Blondi www
22.11.2007 - 21:25
Vonnegutilla on tosi hyviä kirjoja!
tanssiva harmaa pantteri www
22.11.2007 - 21:30
Tämäkin hetki on jo mennyt
Mirum www
22.11.2007 - 21:41
´Kauas pois kuljeksimasta´-blogi, myös ajassa kiinni, kynsin hampain!
Djadja www
22.11.2007 - 21:52
Niin se käy!
Timo www
22.11.2007 - 22:14
Ja minä kans!
Paula www
22.11.2007 - 22:20
löytyi siivu aikaa.
Metsäradio www
22.11.2007 - 22:33
Meiltähän tämä käy !
Heidi www
22.11.2007 - 22:41
Mukana taas!
Tiitsa www
22.11.2007 - 22:57
Vain tämä hetki.
Tappari www
23.11.2007 - 05:20
Kuvassa julkkis mukana auton sisällä.
Pahoittelen kuvan huonoa laatua.
Maiju www
23.11.2007 - 06:45
Mukana minäkin taas!
Maria www
23.11.2007 - 09:19
carpe diem
korpikissa www
23.11.2007 - 09:50
Ajan väärinkäyttöä ???
Sheila www
23.11.2007 - 11:17
Viisari joka seisoo paikallaan; ja silti aika kulkee... ?
Aikataulu www
23.11.2007 - 11:20
Aika on ystävämme!
Anne www
23.11.2007 - 11:57
Ajasta päivän jäljessä, mutta mukana silti.
Kesakko www
23.11.2007 - 12:22
Ajassa mukana.
Minja www
23.11.2007 - 13:17
Mukana!
Ajantasalla www
23.11.2007 - 13:55
kiireittä
Kitu www
23.11.2007 - 22:15
Mukana! t. Katkokävelyä-blogi.
Sallatuu www
23.11.2007 - 22:42
Todiste koetusta hetkestä.
koukku&heluna www
23.11.2007 - 23:00
minäkin
V www
23.11.2007 - 23:14
allakka
Itkupilli www
24.11.2007 - 00:16
Kelloradiolla mukana!
Bemary www
24.11.2007 - 00:21
Jokohan pääsee osallistumaan virallisesti...
sumea www
24.11.2007 - 05:25
Ja minä kans'.
Alastalo www
24.11.2007 - 09:43
Johan nyt pääsin ilmoittautumaan
hirlii www
24.11.2007 - 10:44
jään hiomaa aikaa
Sedis www
24.11.2007 - 12:07
Meni kollaasiksi.
Sari www
24.11.2007 - 12:08
kuva ja haiku tällä kertaa erottamattomat
Lintsi www
24.11.2007 - 12:10
mukana jalleen!
jeremias www
24.11.2007 - 13:56
Vaikea aihe!
mehtäsielu www
24.11.2007 - 20:33
Lyhyt aika
Anne www
24.11.2007 - 22:14
Vähän ehkä saattaa liipata haastetta ;)
jaska www
25.11.2007 - 13:54
vielä on aikaa!
Leena www
25.11.2007 - 15:24
Olipa vaikea aihe en meinannut millään keksiä tällä kertaa kuvaa, toivon että edes ymmärsin aiheen.
Kimmo www
25.11.2007 - 16:30
Kiitos mielenkiitoisesta aiheesta. Ainakin se herätti minussa ajatuksia. Kuvankin laitoin oheen. Okaa hyvä!
Maaria www
25.11.2007 - 16:38
Mukana.
Tivolikissa www
25.11.2007 - 16:41
Toimisko tänään tänään kommentointi...?
40270 www
25.11.2007 - 18:20
SAVUMERKKEJÄ
Anitak www
25.11.2007 - 21:37
Täällä eräs jonka aika ei vielä ole siivutettu tunneiksi, minuuteiksi ja sekunneiksi.
Timo [spiky] www
25.11.2007 - 21:58
Mukana ollaan ensimmäistä kertaa.
Maria/mode
25.11.2007 - 23:45
Tervetuloa mukaan Timo ja muutkin uudet ja vanhat osallistujat.
Hihat www
26.11.2007 - 11:24
Aika on liikettä.
Rimpula www
26.11.2007 - 20:45
Osanottoni
junkohanhero www
26.11.2007 - 21:17
Valoihin pysähtynyt kiire.
nooh www
26.11.2007 - 21:56
Mukaan!!
Hallatar www
26.11.2007 - 23:09
Osallistuin sitten kuitenkin...
Hetken aikaa oli aikaa...
lavonardo www
27.11.2007 - 00:18
Mukana.
lavonardo www
27.11.2007 - 00:18
Mukana.
meripilvi www
27.11.2007 - 14:15
Nämä ovat hajonneet kappaleiksi, ja nyt vierivät tiehensä.
Digi www
27.11.2007 - 18:33
Tuli on aina jossakin.
Jacques Maladroit www
27.11.2007 - 18:41
Tätä piti miettiä pitempään.
Helmi www
27.11.2007 - 19:59
Ensimmäinen yritys
Elina ja Jade www
27.11.2007 - 23:13
Mukana :)
Salka www
28.11.2007 - 13:50
Osallistun.
Leppis www
28.11.2007 - 21:20
Täältä tullaan... viime hetkellä!!
tipitii www
28.11.2007 - 22:48
Valokuvatorstai on näemmä jostain syystä muuttunut mun kohdalla valokuvaKESKIVIIKOKSI...
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi
Kotisivusi osoite
Kommentti
Syötä yllä olevassa kuvassa näkyvät kirjaimet alla olevaan kenttään
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code