Tämän viikon torstain haaste on uni. Saatte ihan itse päättää haluatteko mieluummin kuvata lempeitä päiväunia vai pahimpia painajaisia.

Aihetta ehdotti jo iät ja ajat sitten Tuuli, kiitoksia.

Kuvausaikaa on tavalliseen tapaan ensi torstaihin asti, ja osallistumisohjeet löytyvät täältä. Ei muuten kannata hätääntyä vaikka oma linkki ei aivan heti ilmaannu varsinaiseen postaukseen - meistä moderaattoreista osa on edelleen lomilla, joten lisäämme linkkejä vähän tavallista hitaampaan tahtiin.

Oikein kauniita unia kaikille toivottaa Valokuvatorstain tiimi.    Linkki Runotorstaihin.


Lisäys 24.8. Käykääpä tutustumassa argentiinalaisen Leonardo Solaasin unikoneeseen Dreamlines, jossa unisana(t) syötetään koneelle. Unikone etsii sanojen perusteella Googlen kuvahausta kuvia ja muokkaa ne unenomaisiksi jatkuvasti muuntuviksi näyiksi. Kokeilkaa syöttää esimerkiksi bloginne nimi, jolloin kone saattaa etsiä omia kuvianne ja muuntaa ne uudenlaisiksi.

Piipe: Pikku Piipen elämyksiä

Osallistujat keskiviikkona 29.8.

160. KatjaQ: Heijastuksia
159. Elmerita: Villa Vihervaara
158. Hejoko: Hekoheko
157: Peepee: Blogs.fi

Osallistujat tiistaina 28.8.

156. Timo: KalaK.org
155. Ullapulla: Ullan väkerrykset
154. Kati: Raapimisjälkiä
153. Granny: Granny's
152. Itkupilli: Itkupilli

Osallistujat maanantaina 27.8.

151. Haamu: Haamu
150. Saturation: Saturation-kuvat
149. Liinamaija: Liinamaijan nurkkaus
148. Pena: Roskakori

Osallistujat sunnuntaina 26.8

147. Pupu: Pupunloikka
146. Matti: Pintaa ja pinnan alta
145. Balee: Balee
144. Araneida: Hämähäkin kirja
143. Anitak: Sanat
142. Nooh: Opiskelijan arkea
141. Lavonardo: Lavonardo
140. Riika: Riika
139. Salka: Tikun nokassa
138. Evinia: Ab imo Pectore
137. Mehtäsielu: Mehtäsielu
136. Angela: The Lady is a Champ
135. Erika: Erikan ploki

Osallistujat lauantaina 25.8.

134. Petri: Kaupunkikuvia
133. Leena: Leenan kuvat
132. Kitu: Katkokävelyä
131. Tarja: Metsänreuna
130. Alastalo: Alastalon lasisali
129. VeeKoo: Ei niinkään helppoa
128. Viveka: Valotuksia MMS

127. Sari: Elävää elämää
126. Donna: Saksanpaimenkoira Donna
125. Seppo: Seppo teki vedoksen ja voi hmmm hmmm
124. HeidiR: Rakastuin runoon
123. Ahmatti: Olemisen sietämätön paino
122. Piki: MultiLife
 
Osallistujat perjantaina 24.8.

121. Varsuli: Varsulin kuvat ja valitukset
120. Offset: Siirros
119. Djadja: PjH
118. Timo: Realistisen optimistin juttuja
117. Punapuu: Kuvatus
116. Eija: Matkamuistnukkeja ja valokuvausta
115. AnneH: Näppäilyjä
114. Tuulamaria: Tuulen tuomaa
113. Jussi: Oulu kuvissa
112. Celia: Celialla
111. Heli: Helin harrastukset
110. Taikeri: Taikeri
109. Girlittan: Girlittan
108. Katik: Kun sen oikein oivaltaa
107. Hellu: Hellun Hullutukset
106. Tsu: Kotikaruselli II
105. Mymskä: Toisaalta ja toisaalta
104. Tuija: Täti Vihreän Tuulenpesä
103. Pieni päänsärky: Pieni päänsärky
102. Saunavasta: Matkalla
101. Jacaranda: Tyhjä taulu
100. Nikita: Elämän helminauhaa
99. Komposti: Komposti
98. Leena: Leena's boys
97. Mirum: Kauas pois kuljeksimasta

Osallistujat torstaina 23.8.

96. Käpsä: Kävelyllä
95. Oedipa: Nainen vailla historiaa
94. marla k: Satunnaista sanailua
93. Korpun: Experience the Earth
92. Anne: Helvetianmoista elämää
91. Ruiskaunokki: Matkani varrelta
90. Juuso: Juuso Hyvärinen
89. V&V: Pankin talkkarit
88. Tinka: Kirjoituksia kellarista
87. Halo Efekti Overflow: Halo Efekti Overflow
86. Vipa: Kakkosnelonen
85. Niina: Tohvelitar & Tupsuhäntäiset
84. Halo Efekti: Halo Efekti
83. Vaavaavaa: Minun maapalloni
82. Saara: Saaran blogi
81. Bemary: Bemaryn talli
80. Fotomontaasi: Fotomontaasi
79. Iines J.: Jalokuvia
78. Sami: Kuvakulma
77. Iidu: Nyt ihmettelen tässä
76. Ale'si: Aleksur blogged
75. Mia: Listoja asioista
74. V: Ei kerrassaan mitään sanottavaa
73. Pni: Pni
72. Saaga: Saagablogi
71. Rövarmamma: Rövarliv och stilla sunder
70. Tereza: Terezan blogiasiaa
69. Lassi: Kuvaannollista
68. Late: Caffeine overdose
67. L-L: Lulu ja Lea
66. Tuhkimo: Tuhkimo
65. Susanna: Susanna Salokannel
64. Virve: Perditan jengi
63. Satu: Satun sanailut
62. Akukka: Kukka kumminkin
61. Digi: Kuvapäiväkirja
60. Minja: Minja
59. Ville: Ville.fi
58. Tiivi: Äkämielen vartaloverho
57. Tuuli: Dagboek
56. Mea: Menopaussi
55. Memmu: Kuvatuksia
54. Kirsi: Kauaspois
53. Mira: Miran turinat
52. Michelle80: Väkerryksiä
51. Kutuharju: Kadonnutta sanaa hakemassa
50. Hra Huu: Lens Flare
49. PapPa: PapPa ja paskat jutut...
48. Tarhapöllö: Urputusta
47. Merja: Kahden kielen väkeä
46. Tintti: Jyrinää metsästä - rapinaa ruohikosta
45. Tiina: Enimmäkseen harmiton
44. Theasy: Theasyn taivallusta
43. Annareetta: Hallituskatu
42. Topi-koira: Topi-koiran toilauksia
41. Obeesia: Obeesian sydän
40. Hpy: Hpy
39. Juha Ylitalo: Ylitalot.net
38. b.: Benrope
37. Leenukka: Kuun Lumoa
36. Nokkonen: Kumikanala
35. Paju: Pseudonyymin blogi
34. Hansu: Between the right and wrong
33. Nohna: Nohnan torstaikuvat
32. Lunara: Lunaran toinen todellisuus
31. Elegia: Myrkytystila
30. Gee: Pusnus
29. Poju ja Tiikeri: Pojun ja Tiikerin pulinat
28. Leeveri: Knowhere
27. Murphy: Murphy
26. Kirsi: Verkkolehti in Medias Res
25. Liisa: Liisan kuvat
24. Yira: Yiran elämää
23. Hilkka: Hilkkako?
22. Medis: Mediaopettajan päiväkirjoja
21. Riia: Tulppaaneja kedolla
20. Neulekirppu: Kuvauksia by Neulekirppu
19. Elegia: Kello viiden tee - syanidilla, kiitos.
18.Olli: Madonreikä
17. Riittahelinä: Mosaics
16. Benton: Peilikuva
15. Sivuaskel: Tuuli sadetta lietsoo
14. SusuPetal: SusuPetal - kuva ja sana
13.Outi: Jimin poppoo
12. Hallatar: Kuutar - Moonwoman
11. Typo Ari: Typo-blog
10. Maurelita Pligaa: PligaaBlogi
9. Pantteri: Tanssiva harmaa pantteri
8. Nelmi: Kääritään hihat
7. Tarjuska: Elämä on elämää
6. Anne: Annen arkiset asiat
5. Sari: Toinentoinen
4. Paspii: Ilmaseppä
3. Savisuti: Saven vaivantaa ja Pensselin vetoja
2. Almamaria:
Almamaria
1. Ruusu: Ruusutar