© Elvis

Syksyinen tervehdys. Tämän viikon inspiksenä on Keltainen kuu -blogin Elviksen ottama valokuva, jonka nimi on Silta nykyaikaan. Vastaa kuvaan omalla valokuvallasi. Jos liität yllä olevan kuvan blogiisi, olisi hyvä linkata kuvaajan blogiin esimerkiksi merkinnällä © Elvis. Siten kunnioitamme kuvaajan tekijänoikeuksia. Mielenkiintoisia kuvaushetkiä kaikille!

Runotorstaissa kirjoitetaan saman kuvan inspiroimana.

PS. Vuodatus on viime aikoina ruuhkautunut ja nyt odotellaankin uutta palvelinta. Ruuhkautuneilla sivuilla on hidasta ja ikävää toimia, joten uutta palvelinta odotellessa sijoitammekin syyslomamme marraskuun alkuun. Seuraava haaste julkaistaan siis 13.11.08. Toivomme malttia ja kärsivällisyyttä, moderoimme aina kun voimme ja Vuodatuksen ruuhkatilanne sen sallii.

Osallistujat keskiviikkona 29.10

130. Tintti: 2.0
129. Miksuli: mikarantamaki.com
128. Suvi: Welcome to this Wonderland

Osallistujat tiistaina 28.10.

127. Zsuzi: Zsuzsi
126. Muoriska: Muoriskan kammari
125. RitaHelinä: Helinän hetkiä
124. Lettu: Lankaa ja lapasia
123. Mehtäsielu: Mehtäsielu

Osallistujat maanantaina 27.10.

122. hheidi: Ruukkukasvi.com
121. Peregrina: Peregrina ihan pihalla
120. Maiju: Maijun kädenjäljet
119. Kuusirannan emäntä: Metsäpuutarhassa ja vähän muuallakin

Osallistujat sunnuntaina 26.10.

118. Kuntoilija: Kuntoilijan kuvailuja
117. Unemikko: Astelen, katselen... ihmettelen
116. Hilkka: Hilkka
115. Josie: Elämän makua
114. Alastalo: Alastalon lasisali
113. Ursula: Fototorium
112. Visualisti: Visusti visuaalista
111. Annifanni: Peräkammari
110. Tikkuja sormissa: Tikkuja kynsien alla

Osallistujat lauantaina 25.10

109. Whatsoever: Kuningaskalastaja ja leijonan silmät
108. TypoBlog - Ari: TypoBlog - Ari
107. Krisu: Merkintöjä Melukylästä
106. Sami: Kuvakulma
105. Pankin talkkarit: Pankin talkkarit
104. Pipsu: Oho. Tuohan tarttee kuvata!
103. Maria: Ajatukset

Osallistujat perjantaina 24.10.

102. AnitaK: Sanat
101. Jacques Maladroit: La Galerie Virtuelle de Jacques Maladroit
100. Tapio: Ulkoilutan kameraa
99. Aino: Sinitaivas
98. Pauli: Empatiaa sisäisille susille
97. MathildaC.: Valopilkku
96. Raija: Aikaan tulppaanien
95. Obeesia: Hellällä palavalla sydämellä ja kuva 2
94. Sanna Maaria: Ikkunasta sisään
93. Reijo: Pois työpöydältä

 

Osallistujat torstaina 23.10.

92. Pilvikirsikka: Pilvikirsikka
91. Arleena: Arleenan sanomat
90. Reija: Tuulestatemmattua
89. Sylvia: Tuokiokuvia
88. Marja: Sydämelläni sen teen
87. Juhis: www.juhablomberg.fi
86. Marja-Leena: Punaiset ruusut
85. Hoover: Heiluu
84. Kutuharju: Kadonnutta sanaa hakemassa
83. Juuso: Juuso Hyvärinen
82. Harakka: Harakan sivut
81. Ju: Kootut murut
80. Hejoko: Hekoheko
79. Ehlana: Naisen elämää
78. Dragonfruit: Dreaming
77. SusuPetal: susupetal photo gallery
76. Iines J.: Haavi
75. Marika: Varasto
74. Nana: Kastanjetti
73. Seppo: Seppo teki vedoksen ja voi hmm hmm
72. Yira: Yiran elämää
71. Lyyskeri: Ajatus katkos
70. Ebru: Ajatuksia Anatoliasta
69. Hanna: Sanoja ja kuvia
68. Nokkonen: Kumikanala
67. Itu: By itu
66. Jenna: SekaSotkua
65. Noora: Nooran nurkassa
64. Ruska: Wapaalla
63. Täti-ihminen: Mitä tekis?
62. Bortsa: My so called Life
61. Kari: Oulu kuvissa
60. Juha Sompinmäki: Juha kuvaa
59. Nohna: Nohnan torstaikuvat
58. Meripilvi: Meripilvi
57. Inkivääri: Periferialife - elämää maalla
56. Granny: Granny's
55. Savumerkkejä: Savumerkkejä
54. Anna: Ajatuksia kuvataiteesta
53. Leikkipaikka: Leikkipaikka
52. Tapsu: Tapsun tarinat
51. KooTee: KooTeen kuvablogi
50. Skywave: Räpsyjä
49. Marjut: Vuoret ympärillä
48. MarLi: Neuliksen maailmaa
47. Gee: Pusnus
46. b.: Benrope
45. Saga: Saga kuvaa
44. Iines: Suomalainen kuvakirja
43. Tuija: Täti Vihreän Tuulenpesä
42. Lastu: Lastu laineilla
41. Speedy - El Coyote: Speedy's Ranch
40. Aikataulu: Ajatuksia
39. Amalia: Mummon kammarissa
38. Vapulis: Mustarastaan laulu
37. Leenukka: Talo meren rannalla
36. pni: skrubu.net snapshots
35. Auringonkukka: Auringonkukka
34. Tillman: Tillman
33. hpy: HPY
32. Doris50: Doris50
31. Bemary: One Step Closer
30. Halo Efekti: Halo Efektin kuvatulva
29. Anuradha: Anuradha
28. KirsiM: Verkkolehti InMediasRes
27. Punapuu: Kuvatus
26. Aimarii: Pollen suuret saappaat
25. Fotomontaasi: Fotomontaasi
24. Wiltteri: Wiltterin valokuvat
23. Olli: Madonreikä
22. Ruiskaunokki: Matkani varrelta
21. Liisa: Liisan kuvat
20. Mea: Menopaussi
19. Neulekirppu: Neulekirppu's Weblog
18. Melita: Taikalampun alla
17. Nieppi: Nieppi.net
16. Oh-show-tah hoi-ne-ne: Oh-show-tah hoi-ne-ne
15. Anu: Kotiäidin elämää
14. Västäräkki: Variksen vaakunta ja harakanvarpaita
13. Pekka: Kuusela
12. Hallatar: Hallatar
11. Ruusu ja Roosa: Ruusu & RoosaRiiviö
10. Kati: Elämää maailmalla
9. Nukke: Matkamuistonukkeja ja valokuvausta
8. laurA: Picture me rolling
7. Tarjuska: Elämä on elämää
6. Hankke: Jorinoita suon reunalta
5. Savisuti: Saven vaivantaa ja Pensselinvetoja
4. Pena: Penalandian kuvablogi
3. Inkataika: Inkataika
2. Mimiko: Pikkujuttuja
1. Lavonardo: Lavonardo