Valokuvatorstain tarkoitus on haastaa viikoittain kaikentasoiset valokuvaajat ottamaan kuvia, ja sitä kautta inspiroitumaan ympäröivästä maailmasta.
Joka torstai annetaan uusi aihe, inspis. Tutustu ohjeisiin ja tule mukaan.
Voit myös ehdottaa uutta haastetta.

Yhteystiedot
Sääntöjä
Photo: Henkster
 
1. Valokuvatorstai on valokuvaamisesta kiinnostuneiden ja blogeissaan valokuvia julkaisevien kohtauspaikka.
 
2. Valokuvatorstaihin osallistujat osallistuvat viikoittaisiin haasteisin vain itse ottamillaan kuvilla. Tekijänoikeuksia on kunnioitettava.
 
3. Valokuvatorstai esittää viikoittain osanottajille haasteita, tai inspiksiä kuvien ottamiseen. Osallistujat voivat ehdottaa mieleisiään aiheita, niitä suorastaan pyydetään jättämään kommenttilootaan.
 
4. Kun kuvaaja osallistuu viikon haasteeseen, hän julkaisee valokuvansa omassa blogissaan ja jättää staattisen linkin valokuvatorstain kommentteihin. Siten lukijat löytävät blogille.
 
5. Muiden morkkaaminen ei Valokuvatorstaissa ole sallittua. Sivulla ja blogikommenetissa pyritään rakentavaan keskusteluun. Blogin ylläpitäjällä on oikeus poistaa asiattomat kommentit. Valokuvatorstain ylläpito ei linkitä valokuvia, joiden se ei katso sopivan inspisblogin linjaan. Linkitysten poisjättämiset päätetään tapauskohtaisesti.
 
6. Sääntöihin saattaa tulla muutoksia tai lisäyksiä. Mahdollisista muutoksista ilmoitetaan blogin etusivulla.
Kategoriat
sivupohjat.vuodatus.net
31.01.2008 - 00:10

Valokuvatorstain tuorein haastesana kätkeytyy alla oleviin sitaatteihin.


Yks voima sydämehen kätketty on…

On voima, mi mielet nuorentaa…

Yksi on voima ylitse muiden…


Haastesana on siis voima. Näytä voimasi! Kerro kuvalla. Aikaa on viikko.

 

(Linkki Runotorstaihin)

 

Osallistujat keskiviikkona 6.2.

 

151. Minna: Minnuli's

150. Leppis: Hullun murmelin selityksiä!!!

149. Hummingbird: Dreaming

148. Maahiska: Oikeus olla rajaolento

147. MimosaKoo: Mimosan kukkia

146. Maija: Maijan jutut

 

Osallistujat tiistaina 5.2.

 

145. Tanssiva harmaa pantteri: Tanssiva harmaa pantteri

 

Osallistujat maanantaina 4.2.

 

144. Villapaita: Norjalainen villapaita

143. Sari: Elävää elämää

142. Tuhkimo: Tuhkimo

141. Paju: Pajukossa

140. Josu: 404 - Not Found

139. Furiae: alt.end

 

Osallistujat sunnuntaina 3.1.

 

138. Mirum: Kauas pois kuljeksimasta

137. Matti: Pintaa ja pinnan alta

136. Krisu: Merkintöjä Melukylästä

135. Kimmo: Kuvamerkintöjä

134. Saara: Saaran blogi

133. Hankke: Jorinoita suon reunalta

132. Aikataulu: Ajatuksia

131. Näsä: Mykkä möläytys

130. Petra: Kuvakulmia

129. Aino: Sinitaivas

128. Maiju: Maijun.net

127. Runotar1: Runokuvia

126. Timo: Realistisen optimistin juttuja

 

 

Osallistujat lauantaina 2.2.

 

125. Riia: Tulppaaneja kedolla

124. Rouva L: Kirjoittaminen on meditaatiota

123. Mimiko: Pikkujuttuja

122. Marja-Leena: Punaiset ruusut

121. Mary61: Elämänmaku

120. SusuPetal: SusuPetal -kuva ja sana

119. Hepoliini: Elämäni tuuliviirinä

118. Leena: Leenan kuvat

117. Mariar: Monot ja kamera

116. Nohna: Nohnan torstaikuvat

115. Nukkis: Nukkis

114. Mutku: "Tää on nyt tätä"

113. Mehtäsielu: Mehtäsielu

112. Heidi: Mezzoforte

 

 

Osallistujat perjantaina 1.2.

111. Mobile-Maurelita: Pligaa mobile
110. Käpsä: Kävelyllä
109. Maaria: Synkkä Papu
108. Vapulis: Mustarastaan laulu
107. Yira: Yiran elämää
106. Lyyskeri: Ajatus katkos
105. Kutuharju: Kadonnutta sanaa hakemassa
104. Iines: Iineksen kuvat
103. Anuska: Raakuntaa
102. Matti: Ali Baba's photographing blog
101. Pankin talkkarit: Pankin talkkarit
100. Minja: Minja
99. Mymskä: Toisaalta ja toisaalta II - The Return
98. Hpy: HPY
97. Hoover: Heiluu
96. Tintti: Jyrinää metsästä - rapinaa ruohikosta 2.0
95. Hpy: Hpy bis
94. Sanna: Ikkunasta sisään
93. Timo: Kalak.org 

 

Osallistujat torstaina 31.1.2008:


92. Ville.fi: Ville.fi

91. Maria: Ajatukset

90. Tarolino: Telleroitten elämänmenoa

89. Kari: Oulu kuvissa

88. Kipi: Kipin komppa

87. Saaga: Saagablogi

86. Djadja: PjH

85. Paula: Empatiaa sisäisille susille

84. Lepis: Lepiksen takapiha

83. Masa76: Masan kuvablogi

82. Pekka: Kuusela

81. Medis: Medis

80. Muoriska: Muoriska

79. Helinä: Okra

78. Vaavaavaa: Minun maapalloni

77. Hejoko: Hekoheko

76. Elina: Kuviteltua

75. Iines J: Jalokuvia

74. SatuSanna: SatuSanna

73. Tapsu: Tapsun tarinat

72. Ursula: Fototorium

71. Loreal blondi: Loreal blondi

70. Lasse: Vida Tranquila

69. Valopilkku: Valopilkku

68. Auringonkukka: Auringonkukka

67. Seppo: Seppo teki vedoksen ja voi hmmm hmmm

66. Ninni: Terkkuja Ninniltä ja lapsilta!

65. TypoBlog: Typo Blog

64. Saturation: Kivenkolossa

63. Aleksur: Aleksur blogged
62. Granny's: Granny's
61. Verkkomaisteri: Verkkomaisteri

60. HeidiR: Rakastuin runoon

59. klemmari: Klemmarin kokkaukset

58. Nieppi: nieppi.net 
57. Elina: Almost as quiet as in the grave

56. Pirta: Pirta

55. Anne: Annen arkiset asiat

54. 40270: Savumerkkejä

53. Murphy: Murphy

52. KooTee: Kooteen kuvajaisia

51. Sheila: Juniperin Kotipiha

50. Bemary: Bemaryn talli

49. Virve: Perditan jengi

48. Juha Ylitalo: Ylitalot.net

47. Laura: Ilolla puutarhasta

46. Inkivääri: Periferialife - elämää maalla

45. Murska: Murskaavaa

44. Ruusu: Elämästä ja välillä muustakin

43. Halo Efekti: Halo Efekti

42. Obeesia: Obeesian sydän

41. Alastalo: Alastalon lasisali

40. Zuicci: Luontoa omin silmin nähtynä

39. Make: Tähtikuvaus.info

38. Whatsoever: Kuningaskalastaja ja leijonan silmät

37. Äijä: Äijäblogi II

36. Hansu: Between the right and wrong

35. Nukke: Matkamuistonukkeja ja valokuvausta

34. Sari: Keksinmuruja

33. Anuradha: Anuradha
32. Hilkka: Hilkka
31. Kirsi: Verkkolehti InMediasRes
30. mea: Menopaussi
29. b: bEnropE
28. ebrufin: Ajatuksia Anatoliasta
27. Nokkonen: Kumikanala
26. Leenukka: Talo meren rannalla
25. Outi: Jimin poppoo
24. Hallatar: Hallatar haaveilija
23. Unelmikko: Astelen, katselen...ihmettelen
22. Annifanni: Peräkammari
21. Lastu: Lastuja laineilla
20. Neulekirppu: Neulekirppu's weblog
19.Tillman: Tillman
18. Aimarii: Elämän kultalankaa
17. Oh-show-tah hoi-ne-ne: Oh-show-tah hoi-ne-ne
16. Pena: Penalandian kuvablogi
15. Olli: Madonreikä
14. Tuulestatemmattu: Lyhyesti
13. Liisa: Liisan kuvat
12. Västäräkki: Variksen vaakuntaa ja harakan varpaita
11. Mari: Kameravene
10. Ehlana: Naisen elämää
9. Anne: Siisi on herännyt! En huomannutkaan
8. Auringonkukka: Auringonkukka
7. Punapuu: Kuvatus
6. Mardemoomika: Mardemoomikan kotisivut
5. Vesiroos: Vesiroos
4. Tarjuska: Elämä on elämää
3. Savisuti: Saven vaivantaa ja pensselin vetoja
2. Lavonardo: Lavonardo
1. Tuima: Tuumailua

Tuima www
31.01.2008 - 00:35
Löytyykö?
lavonardo www
31.01.2008 - 00:57
Mukana. Tällä kertaa jotain ihan muuta kuin kylttejä.
savisuti www
31.01.2008 - 00:59
Voimaa ihmetellen mukana.
Tarjuska www
31.01.2008 - 01:30
Voimalla...:)
Vesiroos www
31.01.2008 - 01:40
Veden voima pitää minua vallassaan
MardeMoomika www
31.01.2008 - 06:27
Mukana ollaan . . .
punapuu www
31.01.2008 - 06:29
Voimalla mukana
auringonkukka www
31.01.2008 - 06:39
voimalla......
Anne www
31.01.2008 - 06:54
Luonnon voimaa
Ehlana www
31.01.2008 - 07:00
Tässä nyt voimaa ihan aamusta kerrankin.
Mari www
31.01.2008 - 07:06
...
Västäräkki www
31.01.2008 - 07:08
Voimauttava valokuva, itselleni.
Liisa www
31.01.2008 - 07:09
Mukana
Tuulestatemmattu www
31.01.2008 - 07:10
Pehmeää voimaa
Olli www
31.01.2008 - 07:14
Tähtiensotaa..
Pena www
31.01.2008 - 07:15
Huomenta!
Oh-show-tah hoi-ne-ne www
31.01.2008 - 07:25
Rakkaus tässä kai haussa oli tuon vihjeen mukaan, mutta...
aimarii www
31.01.2008 - 07:28
Kasvuvoimalla mukana
Tillman www
31.01.2008 - 07:57
Tämä on aika suuri voima....
Neulekirppu www
31.01.2008 - 08:07
hevosvoimaa
Lastu www
31.01.2008 - 08:08
voimaa siellä jossakin
annifanni www
31.01.2008 - 08:09
VOIMAA....
unelmikko www
31.01.2008 - 08:20
Lumivalkeaa...
Hallatar www
31.01.2008 - 08:39
Luonnonvoimaa
Outi www
31.01.2008 - 08:43
Voimaa :)
Leenukka www
31.01.2008 - 08:46
Koskessa on voimaa.
Nokkonen www
31.01.2008 - 08:53
Olkoon Voima kanssamme!
ebrufin www
31.01.2008 - 09:04
Voimaa:)
Sari www
31.01.2008 - 09:35
Musiikki on voimaa.
b. www
31.01.2008 - 09:38
Mukana.
mea www
31.01.2008 - 09:42
Mukana.
Kirsi www
31.01.2008 - 09:52
Joskus aate ja aate iskevät vastakkain voimalla.
Hilkka www
31.01.2008 - 09:55
Voimaa luonnosta.
Anuradha www
31.01.2008 - 10:34
Minun voimani! Kabhi Khushi Kabhie Gham...
Obeesia
31.01.2008 - 11:03
Sari, jostain syystä en saa linkkiäsi toimimaan. Voisitko yrittää uudelleen!

terv. Obeesia, mode
Sari www
31.01.2008 - 11:12
Okkei.
http://keksinmuruja.blogspot.com/2008/01/musiikki-on-voimaa.html
Nukke www
31.01.2008 - 11:25
mukana ollaan vaikeuksista huolimatta.
Hansu www
31.01.2008 - 11:28
Voimaa juu.
Äijä www
31.01.2008 - 11:29
Täältä viileetä voimaa
whatsoever www
31.01.2008 - 11:34
Mukana taas.
Make www
31.01.2008 - 11:44
Ilmavoimaa...
Zuicci www
31.01.2008 - 11:45
Merellistä voimaa
Alastalo www
31.01.2008 - 11:48
Kaipa sitä elämän voimaa
Obeesia www
31.01.2008 - 11:49
Miesvoimaa
Halo Efekti www
31.01.2008 - 11:50
Voimainkoitoksen voittaa luomakunnan kruunu tai...
Ruusu www
31.01.2008 - 11:51
Mukana taiteellisella voimalla :)
murska www
31.01.2008 - 11:53
Jep, mukana ollaan.
Inkivääri www
31.01.2008 - 11:54
Voimissani mukana...
laura www
31.01.2008 - 12:03
VOIMA!
Juha Ylitalo www
31.01.2008 - 12:18
Ja kuula lentää ...
Virve www
31.01.2008 - 12:26
Mukana
Bemary www
31.01.2008 - 12:37
Mun aidoin voimani.
Sheila www
31.01.2008 - 12:42
Nouseva aurinko.
KooTee www
31.01.2008 - 12:47
Mukana
Murphy www
31.01.2008 - 12:58
Luonnonvoima.
40270 www
31.01.2008 - 13:33
Bioenergiaa
-Anne- www
31.01.2008 - 13:38
Voimansiirtoa.
pirta www
31.01.2008 - 13:39
voimaa löytyy :)
Elina www
31.01.2008 - 13:40
Kuolleilla on voimaa eläviin...
nieppi www
31.01.2008 - 14:04
Mukana
klemmari www
31.01.2008 - 14:11
Voimani mun:-)
HeidiR www
31.01.2008 - 14:17
VOIMAAA!
Verkkomaisteri www
31.01.2008 - 15:02
Sanan voimalla
Granny\'s www
31.01.2008 - 15:05
pienen tauon jälkeen, voimalla mukana...
Aleksur www
31.01.2008 - 15:10
Tässäpä oli aivoja kutkuttava haaste ;)
saturation www
31.01.2008 - 15:14
Voimalla mukana!
TypoBlog www
31.01.2008 - 15:30
Voimalla täältäkin
ninni www
31.01.2008 - 15:43
mukana
Seppo www
31.01.2008 - 16:21
mukana ollaan
auringonkukka www
31.01.2008 - 16:37
mukaan toisella kuvalla
valopilkku www
31.01.2008 - 17:53
Poweria ja volyymiä
Lasse www
31.01.2008 - 18:12
Voimalla mukana.
Loreal blondi www
31.01.2008 - 18:58
Anna voimaa, toivoo suklaaholisti
ursula www
31.01.2008 - 19:05
voimailemassa
Tapsu www
31.01.2008 - 19:15
Lämpövoimaa;-)
SatuSanna www
31.01.2008 - 19:27
Mukana.
Iines J www
31.01.2008 - 19:29
Veden ja kauneuden voimaa!
Elina www
31.01.2008 - 20:02
Mukana!
hejoko www
31.01.2008 - 20:10
Täällä!
Vaavaavaa www
31.01.2008 - 20:24
TIA - This Is Africa
Helinä www
31.01.2008 - 20:32
Mukana!
muoriska www
31.01.2008 - 20:43
voima tämäkin
medis www
31.01.2008 - 20:47
maa onvoimaa
Pekka www
31.01.2008 - 21:01
Raakaa voimaa.
Masa76 www
31.01.2008 - 21:19
Valokuvatorstai vk5 "voima"
lepis www
31.01.2008 - 21:28
voimaa
Paula www
31.01.2008 - 22:12
mukana ollaan.
Djadja www
31.01.2008 - 22:19
Muutama sata kiloa silkkaa poweria.
Saaga www
31.01.2008 - 22:23
Mukana ollaan.
Kipi www
31.01.2008 - 22:31
Onnistuiskohan nyt
Kari www
31.01.2008 - 23:00
Tämmöinen
Tarolino www
31.01.2008 - 23:03
Voimaa on monenlaista. Tässä oma tulkintani.
maria www
31.01.2008 - 23:14
Voima olkoon kanssasi.
Ville.fi www
31.01.2008 - 23:57
Voima(ton)
Timo www
01.02.2008 - 00:19
Tässä minun, melko ilmeinen tulkintani voimasta. Ja on siinä joku voimatonkin mukana...
Sanna www
01.02.2008 - 00:42
Voimaa, ystävät
mrs morbidi
01.02.2008 - 07:16
Toka kerta:)
hpy bis www
01.02.2008 - 08:49
Sisu ja Voima ?
Tintti www
01.02.2008 - 09:01
Vetovoimaa
hoover www
01.02.2008 - 09:06
Mukana.
hpy www
01.02.2008 - 09:19
Voimaa viikonlopuksi.
Nohna www
01.02.2008 - 09:35
Tähän tulee voimakuvani heti, kun sen tuominen kuvagalleriaan onnistuu. Missä lienee vika?
Mymskä www
01.02.2008 - 10:46
Mukana luonnon voimilla!
Minja www
01.02.2008 - 13:23
Mukana.
Pankin talkkarit www
01.02.2008 - 14:49
Luonnon voimaa täälläkin
Matti www
01.02.2008 - 14:59
Mukana myös.
anuska www
01.02.2008 - 15:56
Valuu.
Iines www
01.02.2008 - 16:03
Miesvoimaa
Iines www
01.02.2008 - 16:03
Miesvoimaa
Kutuharju www
01.02.2008 - 20:43
Lapsessa on voimaa.
LYYSKERI www
01.02.2008 - 20:58
VOIMAA HIEKASTA
Yira www
01.02.2008 - 20:59
Minä vihdoinkin mukana, kun galleriaan sain nyt vihdoin kuvan. Se etten eilen jo osallistunut johtui siitä että luulin torstain olevan vasta tänään *nolostuu*
Vapulis www
01.02.2008 - 21:15
Tuulen voimalla eteenpäin!
Maaria www
01.02.2008 - 21:41
Kuvagalleria toimii taas!
käpsä www
01.02.2008 - 23:19
Luonnonvoimilla mukana!
Mobiili-Maurelita www
01.02.2008 - 23:46
Taikavoimaa uniasussa...
Heidi www
02.02.2008 - 00:38
Voimallista soittoa!
mehtäsielu www
02.02.2008 - 06:51
Viiden gramman painoinen voima
Mutku www
02.02.2008 - 09:19
Kokeillaans josko se nyt toimisi...
Nukkis www
02.02.2008 - 09:22
Rakkaus on voima
Nohna www
02.02.2008 - 10:52
Nyt toimii voima!
Leena www
02.02.2008 - 11:19
Tällä kuvalla mukana.
hepoliini www
02.02.2008 - 12:54
Voimia!
SusuPetal www
02.02.2008 - 13:38
Mukana ollaan.
Mary61 www
02.02.2008 - 14:14
Luonnonvoimaa!
Marja-Leena www
02.02.2008 - 14:51
Lapsen voima!
Mimiko www
02.02.2008 - 19:18
Mukana ;)
Rouva L www
02.02.2008 - 20:24
Minä en tiedä, missä se voima on, mutta lapseni näyttävät tietävän.
Riia www
02.02.2008 - 21:41
Ehdinpäs taas mukaan matkaan
Timo www
03.02.2008 - 00:34
Lapsetkin tarvitsevat voimaa
runotar1 www
03.02.2008 - 10:58
keveää
Maiju www
03.02.2008 - 11:03
Täällä taas voimalla osallistumassa
aino www
03.02.2008 - 12:27
Mukana!
Petra www
03.02.2008 - 16:50
Hevosvoimia!
Näsä www
03.02.2008 - 17:20

Päätin liittyä remmiin mukaan!
Aikataulu www
03.02.2008 - 17:49
Että semmoinen kadunvarressa!
hankke www
03.02.2008 - 18:45
Tälläinen kuva voimasta .
Saara www
03.02.2008 - 19:55
Voihan sitä aina kaikenlaista kuvitella...
Kimmo www
03.02.2008 - 20:02
Yksi on voima ylitse muiden... Jälkiä tästä kokosin kuvakoosteeksi.
Krisu www
03.02.2008 - 20:50
Voimakkaasti mukana.
Matti www
03.02.2008 - 20:52
Talvimyrskyn jälkeen. Tuore kuva laskiaissunnuntailta Seurasaaren rannalta.
Mirum www
03.02.2008 - 22:17
´Kauas pois kuljeksimasta´-blogi ilmoittautuu jälkijunassa.
Furiae www
04.02.2008 - 00:37
voimaa etsimässä
Josu www
04.02.2008 - 02:36
Mukana.
Paju www
04.02.2008 - 08:03
niin muuttuu maailma
Tuhkimo www
04.02.2008 - 11:27
Haaste otettu vastaan
Sari www
04.02.2008 - 17:21
Mukana pitkästä aikaa.
villapaita www
04.02.2008 - 18:19
Maasta se pienikin ponnistaa ja voimaa on kuin pienessä kylässä.
tanssiva harmaa pantteri www
05.02.2008 - 08:56
KEVÄT
Maija www
06.02.2008 - 09:24
Kuvansiirto- ja muiden ongelmien jälkeen ehdin vielä viime tingassa mukaan.
MimosaKoo www
06.02.2008 - 12:03
Mukana :)
maahiska www
06.02.2008 - 13:09
ehdimpäs
hummingbird www
06.02.2008 - 15:03
Pitkasta aikaa taas mukana.
Leppis www
06.02.2008 - 23:28
Vielä kerkiää..... :)
Minna www
06.02.2008 - 23:52
nipin napin mukaan, ekaa kertaa.
Minna www
16.02.2008 - 21:31
Uudestaan
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi
Kotisivusi osoite
Kommentti
Syötä yllä olevassa kuvassa näkyvät kirjaimet alla olevaan kenttään
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code