Valokuvatorstain tarkoitus on haastaa viikoittain kaikentasoiset valokuvaajat ottamaan kuvia, ja sitä kautta inspiroitumaan ympäröivästä maailmasta.
Joka torstai annetaan uusi aihe, inspis. Tutustu ohjeisiin ja tule mukaan.
Voit myös ehdottaa uutta haastetta.

Yhteystiedot
Sääntöjä
Photo: Henkster
 
1. Valokuvatorstai on valokuvaamisesta kiinnostuneiden ja blogeissaan valokuvia julkaisevien kohtauspaikka.
 
2. Valokuvatorstaihin osallistujat osallistuvat viikoittaisiin haasteisin vain itse ottamillaan kuvilla. Tekijänoikeuksia on kunnioitettava.
 
3. Valokuvatorstai esittää viikoittain osanottajille haasteita, tai inspiksiä kuvien ottamiseen. Osallistujat voivat ehdottaa mieleisiään aiheita, niitä suorastaan pyydetään jättämään kommenttilootaan.
 
4. Kun kuvaaja osallistuu viikon haasteeseen, hän julkaisee valokuvansa omassa blogissaan ja jättää staattisen linkin valokuvatorstain kommentteihin. Siten lukijat löytävät blogille.
 
5. Muiden morkkaaminen ei Valokuvatorstaissa ole sallittua. Sivulla ja blogikommenetissa pyritään rakentavaan keskusteluun. Blogin ylläpitäjällä on oikeus poistaa asiattomat kommentit. Valokuvatorstain ylläpito ei linkitä valokuvia, joiden se ei katso sopivan inspisblogin linjaan. Linkitysten poisjättämiset päätetään tapauskohtaisesti.
 
6. Sääntöihin saattaa tulla muutoksia tai lisäyksiä. Mahdollisista muutoksista ilmoitetaan blogin etusivulla.
Kategoriat
sivupohjat.vuodatus.net
08.03.2007 - 00:05

Maaliskuinen tervehdys. Valokuvatorstain tämänkertainen haaste on ottaa valokuva, jossa väri sininen näyttelee merkittävää roolia. Haastesana on siis sininen. Voit tulkita aihetta vapaasti. Osallistua voit viikon ajan, ensi torstaina annamme jälleen uuden haasteen. Runotorstaissa kirjoitetaan sinisissä tunnelmissa.

Hyviä inspiksiä!

Osallistujat torstaina 8.3.2007

Maurelita: PligaaBlogiv2
Anne: Annen arkiset asiat
Ville: Ville.fi
Ari: Typo
Lavonardo: Lavonardo
Tarjuska: Elämä on elämää
JukkaV: KKuja
TommiK: Shashinka
Tuuli: Dagboek
Itte: Itten loota
Riia: Tulppaaneja kedolla
Penalandia: Penalandian kuvablogi
Marjut: Matkalla
Outi: Jimin poppoo
SusuPetal: SusuPetal -kuva ja sana
Kirsi: kauaspois
Riika: riika.name
Olli: Madonreikä
Maitzu: Okra
Neulekirppu: Kuvauksia by Neulekirppu
Marko F: Hiljaisten polkujen varrelta
Lunara: Lunaran lukunurkka
Liisa: Liisan kuvat - Photos by Liisa
Mari: Kameravene.fi
Allyalias: Allyn Tilitysnurkka
Alastalo: Alastalon lasisali
Edsel: Kokoonpanolinja
Verkkomaisteri: Verkkomaisteri / Pro Mustarousku
Alma: Alma
Sari: Flatit
Juha Ylitalo: Ylitalot.net
kurkista: kurkista
Ahmatti: Olemisen sietämätön paino
Kirsi: Verkkolehti In Medias Res
KaHjo: Perhepotretti Sanaton
Halo Efekti: Halo Efekti

Käpsä: Kävelyllä
Tarralappuja: post-it/tarralappuja
HH: Maanantai.org
Erkka: ,sanoi Erkka.
Murska: Murskaavaa
Tuima: Tuumailua
Obeesia: Obeesian sydän
Tuija: Tuhat sanaa
Virve: Perditan jengi
Hansu: Between the right and wrong
Timo L: Elefanttipuhetta
Kirsi/Itkupilli: Kyynelkanava
Jussi: Vakavia ajatuksia
Memmu: Nyhertäjä
Näkymätön tyttö: Näkymätön tyttö
Iidu: Nyt ihmettelen tässä
Varsuli: Varsulin kuvat
SatuSanna: SatuSanna
Eikku: Eikun oikut
G: Pusnus
Minttu: Wauhtikaksikon päiväkirja
rHelinä: Värityskirja
Tinkatinka: Tinkatinka/Flickr
Nokkonen: Kumikanala
Veskul: Sporadinen nyanssi
Jazmanaut: Jazmanautin seikkailut
Sivuraide: Yhden Naisen Titanic ja elämää maailman laidalla...
AnttiK: Turhaa ajankulua
Uukka: Muminaa
Ruusu: Ruusuttaren blogi
Lilith: Puhdistava viha
Kilttityttö: Pakanallisia ajatuksia
Kervå: A Tribute to Kuvia Kurvista
nieppi: nieppi.net
Matti L: Kaukomieli
Pinni: Piparipurkki
Anna: gin&juice
Iines J.:Jalokuvia
Maria: Marian kuvat
Viivi: Turskalandia
Kutuharju: Kadonnutta sanaa hakemassa
Jaana: Jaana kuvaa
Saahka: Täh?Töö.
Poju ja Tiikeri: Pojun ja Tiikerin pulinat
Juuso: Juuso Hyvärinen
v&v: Pankin talkkarit
Tinka: Kirjoituksia kellarista
Djadja: Djadja
Saara: Miksi Saara nauroi vai nauroiko sittenkään...
Viivi: Kaikenlaista mielen museoista
Niina: Kameran kautta katsottua
Orava: Orava pyörässään
Fotoni: Fotoni
Annamari: Valokuviani - my photos
Lassi: Kuvaannollista
Anna: Anna ihmemaassa
Haydee: ~Pikku-Haydee~
Jaakko: Ratkiriemukkaat päiväni
LB: cBS
HeidiHahmo: Rakastuin runoon
Leena: Leenan kuvat
Merja: Kahden kielen väkeä
Hiekkapaperi: Hiekkapaperia
Mica: Mican blogi

Osallistujat perjantaina 9.3.2007

Angela: The Lady is a Champ
Offset: Siirros
Pöpö: Hajatuksia
Pikkurakki: Pikkurakin sairaskertomus
Natina: Jupinaa ja mutinoita
Hallatar: Hallatar haaveilija
Tomi: pnuk!
Hpy: HPY
Jussi: Kuvapisaroita
Romukasa: Romukasa
Pauliina: Pauliinan päiväkirja
Cista: cista
Jani: Valontuoja
Timo: Realistisen optimistin juttuja
-jp-: Passi
7thson: Up the Irons
Kati: Elämää Masiassa
Lady Baffles: Keksinmuruja
Toni: Selfdestruct.net
Sari: toinentoinen
Senoriitta: Maan matonen
Anne: Siisi on herännyt! En huomannutkaan.
Bambi: Paljon melua tyhjästä
Reeti: Reetikisu, the purrrfect cat
Kiivi: Kiivin koti
Saturation: Saturation-kuvat
Minna: Käsistäni
Lepis: Lepiksen takapiha
Marjukka: Tämmöistä nyt
Aino: Arkea Istanbulissa

Osallistujat lauantaina 10.3.2007

Ninni: Ninnin blogi
Anita Konkka: Sanat
AnuSKA: Kaaharin kaakatukset
Sumea: Seitsemän pinnan alla
KooTee: Kuvajainen - KuvaBlogi
Kriisi: Kriisipuuro
Tirppa: Välitilassa
Niina: Tohvelitar ja tupsuhäntäiset
Elsewhere: Elsewhere
Ai kauheeta: Ai kauheeta
Taija: Taijan tekeleet

Osallistujat sunnuntaina 11.3.2007

Pantteri: Tanssiva harmaa pantteri
Lapin mama:  Ne etsii vaikka ne tietää ettei ne löydä ja vaikka ne välillä löytääkin...
Kirsti: Kirjailijan häiriöklinikka
Pni: Skrubu.net
Hilkka: Hilun kissankäpälä
Aimo: Aimo annos
Mymskä: Toisaalta ja toisaalta
Elegia: Kello viiden tee - syanidilla, kiitos
Saaga: Saagablogi
Sussi: Sussi

Osallistujat maanantaina 12.3.2007

Helena: Helenan nettipäiväkirja
Medis: Medis
Rahina: Rahina
Paju: Pseudonyymin blogi
Hhilmaa: Puikkojen lomassa

Osallistujat tiistaina 13.3.2007

Junkopunko: Siankorva
Komposti: Komposti
Cia: Olivelund
Piitu: Piitun satunnaisia otoksia
Rossi: Yo No Tengo Tiempo (Para Ti)
reKomposti: reKomposti
Savua: Savua piipusta

Osallistujat keskiviikkona 14.3.2007

Reppuli: picture|bahrain
b.: bEnropE
Salka: Tikun nokassa
Henni: Extreme fool

 

Maurelita on Vox www
08.03.2007 - 00:09
Ehdinkö ekana ?! Tämä on koeblogini voxin uusi osoite ; vanha blogiosoite pysyy yhä voimassa myös.
Anne www
08.03.2007 - 00:33
Sinistä on tarjolla.
Ville.fi www
08.03.2007 - 00:34
Hep o/
Ari www
08.03.2007 - 00:37
Mukana jälleen
lavonardo www
08.03.2007 - 00:38
Mukana aiheella josta löytynee useampi toteutus.

Ja edes joskus ensimmäisten joukossa.
Tarjuska www
08.03.2007 - 00:48
Mukana jälleen ja sinistä täälläkin tarjolla!
JukkaV www
08.03.2007 - 00:51
Taas kerran.
Tommi www
08.03.2007 - 00:52
Sinistä täälläkin tarjolla maisemakuvan muodossa!
Tuuli www
08.03.2007 - 01:18
Tässä tuore sininen.
itte www
08.03.2007 - 01:35
Joko äskeinen viestini hävisi bittiavaruuteen tai kohta niitä on kaksi. Mutta kahdella kuvallakin osallistun. Kun näin yöllä ei jaksa tehdä suuria päätöksiä.
Riia www
08.03.2007 - 01:41
Homma hoidossa
Penalandia www
08.03.2007 - 02:23
Jotain sinistä
Marjut www
08.03.2007 - 04:52
Sinisestä ovesta.
Outi www
08.03.2007 - 06:46
Sinistä siis
SusuPetal www
08.03.2007 - 06:59
Tervetuloa takaisin lomalta!
Sinistä tarjolla.
Kirsi www
08.03.2007 - 07:10
Sinistä löytyy kahden kuvan verran...
riika www
08.03.2007 - 07:22
Sinistelyä
Olli www
08.03.2007 - 07:23
Maisemakuvaksi tämä meni..
Maailmanloppu tulee!
Maitzu www
08.03.2007 - 07:37
osallistun sinisillä.
Neulekirppu www
08.03.2007 - 07:59
Sininen
Marko F www
08.03.2007 - 08:03
Osallistun Valokuvatorstaihin.
Lunara www
08.03.2007 - 08:07
I'm in!
Liisa www
08.03.2007 - 08:09
Minun siniseni.
Mari www
08.03.2007 - 08:11
Nautinnollinen sininen.
Allyalias www
08.03.2007 - 08:16
Sinistä kuvaa pukkaa...
Alastalo www
08.03.2007 - 08:31
Täälläkin sinistä
edsel www
08.03.2007 - 08:36
Verkkomaisteri www
08.03.2007 - 08:38
osallistun tällä kertaa vähän mutkan kautta - oma kuva ja blogi kuitenkin
Alma www
08.03.2007 - 08:40
Täällä ollaan.
Sari www
08.03.2007 - 08:51
Flatit taas mukana :)
Juha Ylitalo www
08.03.2007 - 08:56
Mukana ollaan
kurkista www
08.03.2007 - 09:00
kurkista siniseen
ahmatti www
08.03.2007 - 09:04
Sininen kuin ohjemerkki
Kirsi www
08.03.2007 - 09:25
Tervetuloa lomilta :)
KaHJo www
08.03.2007 - 09:27
Minun siniseni, olkaa hyvät.
Halo Efekti www
08.03.2007 - 09:33
Sinistä.
Maria
08.03.2007 - 09:45
Kiitos toivotuksista. :) Tervetuloa kaikille takaisin osallistumaan.
Käpsä www
08.03.2007 - 09:52
Mukana minäkin!
tarralappuja www
08.03.2007 - 10:03
Jee, mukana.

Vaihtoehtoista ja keinotekoista sinistä.
HH www
08.03.2007 - 10:15
Mukana!
erkka www
08.03.2007 - 10:18
Sinivuokkojen kera
murska www
08.03.2007 - 10:24
Täällä taas.
Tuima www
08.03.2007 - 10:27
Osallistun sinisellä hetkellä.
Obeesia www
08.03.2007 - 10:29
Proosallisen sinistä.
Tuija www
08.03.2007 - 10:38
Mukana
Virve www
08.03.2007 - 10:39
Sinistä se lumikin joskus on..
Hansu www
08.03.2007 - 11:07
Mukana jälleen!
Timo L. www
08.03.2007 - 11:07
Mukana ollaan.
Kirsi/Itkupilli www
08.03.2007 - 11:23
Sininen on turvallinen väri
Jussi www
08.03.2007 - 11:35
Sininen vesi.
Memmu www
08.03.2007 - 11:36
Mukana taas!
Näkymätön tyttö www
08.03.2007 - 12:02
Aika abstrakti sininen.
Iidu www
08.03.2007 - 12:04
Mukana
varsuli
08.03.2007 - 12:18
http://varsulinkuvat.blogspot.com/
SatuSanna www
08.03.2007 - 12:19
Sinistä...
varsuli
08.03.2007 - 12:19
no niin kivat minä osaa kommentiakin oli tarkotus laittaa tässähän tämä
Eikku www
08.03.2007 - 12:32
Osallistun.
G www
08.03.2007 - 12:42
Water water water.
Minttu www
08.03.2007 - 13:28
Osallistun taas mukaan, edellisestä kerrasta onkin jo hieman aikaa.
rHelinä www
08.03.2007 - 13:52
turvallista sinistä,
turvallisilla käsillä
tinkatinka www
08.03.2007 - 13:55
..kevyttä sinistä :)
Nokkonen www
08.03.2007 - 13:55
Uusi osallistuja ilmottautuu mukaan!
veskul www
08.03.2007 - 13:59
mukana
Jazmanaut www
08.03.2007 - 14:27
Znazz!
Sivuraide www
08.03.2007 - 14:39
Sinisten ajatusten divaani..
AnttiK www
08.03.2007 - 14:46
Tällä kertaa taas mukana
Uukka www
08.03.2007 - 14:51
Minun sininen tässä.
Ruusu www
08.03.2007 - 15:06
Mukana taas.
Lilith www
08.03.2007 - 15:38
mukana.
Kilttityttö www
08.03.2007 - 15:50
Onko sinisempää kuin maaliskuinen taivas?
kervå www
08.03.2007 - 16:07
Messhisshä.
nieppi www
08.03.2007 - 16:43
Mukana vaikka hieman myöhässä
Matti L www
08.03.2007 - 16:45
Sinisiä hetkiä.
Pinni www
08.03.2007 - 17:08
Mukana ollaan!
Anna www
08.03.2007 - 17:30
Sininen opn taivas siniset on silmänsä sen...
Iines J www
08.03.2007 - 17:56
Perussiniset!
Viivi www
08.03.2007 - 18:30
Taas mukana
Kutuharju www
08.03.2007 - 19:07
Pönttö ei ole sekaisin vaan sininen :)
Jaana www
08.03.2007 - 19:07
Joo-o, sininen se on ;)
Saahka www
08.03.2007 - 19:09
Ekakertalainen mukana.
Poju ja Tiikeri www
08.03.2007 - 19:18
Ekaa kertaa mukana :)
Juuso www
08.03.2007 - 19:27
Sinisiä hetkiä täälläkin.
v&v www
08.03.2007 - 19:29
Pienistä noroista syntyy suuria lumivyöryjä..
tinka www
08.03.2007 - 19:45
Väriä päivään!
Djadja www
08.03.2007 - 19:52
Kuohuviiniblues.
Saara www
08.03.2007 - 20:00
Täällä taas minäkin... *heilauttaa kättään ja hymyilee*
viivi www
08.03.2007 - 20:07
Sininen on kaunis väri :)
Niina www
08.03.2007 - 20:19
Haaste vastaanotettu x 3
orava www
08.03.2007 - 20:21
Mukana taas!
Fotoni www
08.03.2007 - 20:26
Mukana
Annamari www
08.03.2007 - 20:29
Blue Blau Blå Sininen on mielivärini
Lassi www
08.03.2007 - 20:30
Onkohan muita sinisiä liikkeellä - ennen olen pitänyt itseäni pikemminkin punaisena.?
Anna www
08.03.2007 - 20:53
Turkoosi... ei kun siis sininen ;)
Haydee www
08.03.2007 - 21:06
Mukana tälläkin viikolla.
Jaakko www
08.03.2007 - 21:24
Sinisellä mukaan.
LB www
08.03.2007 - 21:39
hieman mielikuvituksetonta mutta onneksi ei sentään vihreä
HeidiHahmo www
08.03.2007 - 22:16
Maagisia kuvia tarjolla.
Leena www
08.03.2007 - 22:51
Osallistun tällä kuvalla!
Merja www
08.03.2007 - 22:58
Oulujoella.
hiekkapaperi www
08.03.2007 - 22:58
sinistä
Mica www
08.03.2007 - 23:33
Kertapa ensimmäinen.
Angela www
09.03.2007 - 00:05
Savuavaa sineä...
Offset www
09.03.2007 - 01:49
Osallistuisin.
Pöpö www
09.03.2007 - 07:46
Lisäsin kuvat jo eilen, mutta unohdin ilmoittautua. Mukana menossa siis!
Pikkurakki www
09.03.2007 - 07:47
Pikkurakki osallistuu ihan ite.
natina www
09.03.2007 - 08:06
Tässä aavistus sinistä.
Hallatar www
09.03.2007 - 08:36
Niin kaunis on taivas, kaunis on maa...
Tomi www
09.03.2007 - 09:05
Mukana jälleen
hpy www
09.03.2007 - 09:20
Etsin etsimalla sinista koko paivan - tassa kertomus siita miten siina kavi. Ja kuva tietysti. Sehan on haasten tarkoitus.
Jussi www
09.03.2007 - 09:37
Ensimmäistä kertaa. Tytär lisäsi.
romukasa www
09.03.2007 - 09:51
Sinistä on..
Pauliinan www
09.03.2007 - 10:05
Sininen hetki
cista www
09.03.2007 - 10:09
here
cista www
09.03.2007 - 10:11
apua, meni väärin toi edellinen
Jani www
09.03.2007 - 10:12
Osallistun ensimmäisen kerran!
Timo www
09.03.2007 - 10:17
ja mukaan...
-jp- www
09.03.2007 - 10:51
Sininen (ja valkoinen)
7thson www
09.03.2007 - 11:51
Sininen.
Kati www
09.03.2007 - 12:00
Päivän myöhässä... Lokakuinen meri.
Lady Baffles www
09.03.2007 - 12:31
Nyt kukittaa ja lujaa! Meillä on näetsen kevät.
toni www
09.03.2007 - 13:17
taas kissa
sari www
09.03.2007 - 15:18
sinisä palasia
senoriitta www
09.03.2007 - 16:46
siniset silmät kaiken vie
Anne www
09.03.2007 - 18:31
En osannut valita, mutta mukana ollaan silti jälleen :)
Bambi www
09.03.2007 - 18:33

Viime kerrasta onkin jo aikaa...

Reeti www
09.03.2007 - 18:33
Sininen kissa mukana :)
Kiivi www
09.03.2007 - 18:50
Öh, edellinen viesti ei tainnut tulla. Eli osallistun minäkin tämänviikkoiseen.
saturation www
09.03.2007 - 19:29
Mukana!
Minna www
09.03.2007 - 19:32
Tämä on ensimmäinen osallistumiseni. Jännää!
lepis www
09.03.2007 - 20:27
Sininistä down under.
Antti
09.03.2007 - 20:32
Parannusehdotus: osallistuneiden kuvien katselua helpottaisi huomattavasti, jos sivun tyylitiedostossa olisi määritelty vierailluille linkeille eri väri.

Nyt ei meinaa pysyä kärryillä, mitkä kuvat on jo käynyt katsomassa.
Marjukka www
09.03.2007 - 20:49
Sinistä olisi tarjolla minullakin
Aino www
09.03.2007 - 22:48
Sinisen miehen tervehdys
Ninni www
10.03.2007 - 00:05
Mukana mukana, pienellä viiveellä...
Anitak www
10.03.2007 - 00:18
Hei, tässä minun siniseni, joka vaihtuu punaiseksi.

Terv. Anita
anuSKA www
10.03.2007 - 00:28
muKAna taas...
sumea www
10.03.2007 - 10:03
What I've got they used to call the blues...
KooTee www
10.03.2007 - 11:21
Laitan minäkin nyt ainakin kerran, ettei päästä sanomaan =D
Kriisi www
10.03.2007 - 11:47
Mukana taas pienen tauon jälkeen.
Tirppa www
10.03.2007 - 12:00
Mukana ollaan!
Mari
10.03.2007 - 12:53
Tiedoksi: ainakin mulla "Anita Konkka: Sanat" vie sen yllä olevaan Ninnin siniseen. Olisko tullut väärä linkki?
Niina www
10.03.2007 - 14:40
Hui, meinasin unohtaa ketoa että minäkin olen mukana. :)
Elsewhere www
10.03.2007 - 15:24
Ensimmäistä kertaa
Ai kauheeta www
10.03.2007 - 20:49
Mukana.
Maria
10.03.2007 - 23:26
Tervetuloa mukaan kaikki uudet osallistujat.

Ja kiitos, Mari, että ilmoitit virhelinkityksestä. Korjasin asian. :)
Taija www
10.03.2007 - 23:30
Parempi myöhään kuin...
Sininen talo
pantteri www
11.03.2007 - 07:59
Onpas suosittu aihe. Minullakin on niin paljon sinisiä kuvia, että niistä oli vaikea valita. Valitsin talvisen, koska pidän talvesta.
Lapin mama www
11.03.2007 - 10:17
Osallistumassa ekaa kertaa. teinköhän jotain väärin kun linkkiä sivuilleni ei tullutkaan.. Uusi yritys.
Kirsti www
11.03.2007 - 11:27
osallistun!
pni www
11.03.2007 - 14:00
Hiukan sinistä.
Hilkka www
11.03.2007 - 14:18
Osaankohan oikein linkittää kuvan tänne. Tämä on meinaan ensimmäinen kerta, kun tähän touhuun osallistun. Toivotaan parasta :)
Aimo www
11.03.2007 - 16:03
Mäkin tulisin mukaan leikkiin :)
Mymskä www
11.03.2007 - 17:14
Pitkästä aikaa mukana.
Elegia www
11.03.2007 - 17:49
Mukana.
Saaga www
11.03.2007 - 17:52
Mukana ollaan.
sussi www
11.03.2007 - 22:48
toimiikohan nyt...
Helena www
12.03.2007 - 07:37
Pitkästä aikaa olen taas mukana.
medis www
12.03.2007 - 09:43
blue
rahina www
12.03.2007 - 12:58
Mukana taas
Paju www
12.03.2007 - 22:23
täältä tullaan
Hhilmaa www
12.03.2007 - 23:37
Sinistä pukkaa
junkopunko www
13.03.2007 - 12:18
sininen neliö
Komposti www
13.03.2007 - 12:34
Ilmoittautuu
Cia www
13.03.2007 - 12:55
Blått var temat
Piitu www
13.03.2007 - 12:55
Ensikertalainen ilmoittautuu:-)
rossi www
13.03.2007 - 15:12
Myöhässä ollaan, jos vaikka tällä viikolla ehtisi ajoissa mukaan =)
Maria
13.03.2007 - 16:28
Tervetuloa mukaan kaikki uudet ja vanhat osallistujat. Torstaina jälleen uusi aihe... :)
reKomposti/Komposti www
13.03.2007 - 19:02
Fazerin sininen
savua www
13.03.2007 - 20:08
sinisiä täälläkin
reppuli www
14.03.2007 - 13:36
Lämpöä reilu 30 astetta, taitolentonäytös ja sininen taivas.
b. www
14.03.2007 - 14:53
Viime tingassa.
Salka www
14.03.2007 - 16:46
Osallistun.
henni www
14.03.2007 - 21:02
Äkkiä vielä niin ehtii! :)
Sari www
16.03.2007 - 22:15
Parempi vissiin myöhään kuin ei milloinkaan. Reissu sotki aikataulut, enkä aiemmin kerennyt mukaan. Kai minut vielä mukaan hyväksytään? Kuvat blogista ainakin löytyy.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi
Kotisivusi osoite
Kommentti
Syötä yllä olevassa kuvassa näkyvät kirjaimet alla olevaan kenttään
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code