Valokuvatorstain tarkoitus on haastaa viikoittain kaikentasoiset valokuvaajat ottamaan kuvia, ja sitä kautta inspiroitumaan ympäröivästä maailmasta.
Joka torstai annetaan uusi aihe, inspis. Tutustu ohjeisiin ja tule mukaan.
Voit myös ehdottaa uutta haastetta.

Yhteystiedot
Sääntöjä
Photo: Henkster
 
1. Valokuvatorstai on valokuvaamisesta kiinnostuneiden ja blogeissaan valokuvia julkaisevien kohtauspaikka.
 
2. Valokuvatorstaihin osallistujat osallistuvat viikoittaisiin haasteisin vain itse ottamillaan kuvilla. Tekijänoikeuksia on kunnioitettava.
 
3. Valokuvatorstai esittää viikoittain osanottajille haasteita, tai inspiksiä kuvien ottamiseen. Osallistujat voivat ehdottaa mieleisiään aiheita, niitä suorastaan pyydetään jättämään kommenttilootaan.
 
4. Kun kuvaaja osallistuu viikon haasteeseen, hän julkaisee valokuvansa omassa blogissaan ja jättää staattisen linkin valokuvatorstain kommentteihin. Siten lukijat löytävät blogille.
 
5. Muiden morkkaaminen ei Valokuvatorstaissa ole sallittua. Sivulla ja blogikommenetissa pyritään rakentavaan keskusteluun. Blogin ylläpitäjällä on oikeus poistaa asiattomat kommentit. Valokuvatorstain ylläpito ei linkitä valokuvia, joiden se ei katso sopivan inspisblogin linjaan. Linkitysten poisjättämiset päätetään tapauskohtaisesti.
 
6. Sääntöihin saattaa tulla muutoksia tai lisäyksiä. Mahdollisista muutoksista ilmoitetaan blogin etusivulla.
Kategoriat
sivupohjat.vuodatus.net
11.10.2007 - 00:05

"On arkea elomme tää, ja kaikki mi jäljelle jää", kirjoitti hanuristi Lasse Pihlajamaa alkusäkeeksi säveltämäänsä ja sanoittamaansa lauluun  Nuoruusmuistoja.

Valokuvissa arki usein siistitään näkymättömiin. Nyt haemme aitoa arkea, sellaisena kuin se sinun elämässäsi esiintyy.

Haastesana on siis ARKI.  Näytä oma arkesi.

 

Samasta aiheesta myös Runotorstaissa.


Osallistujat keskiviikkona 17.10.



161. Aimo: Aimo pamaus
160. Pirjo: Askartelupaja
159. Lepis: Lepiksen takapiha

 

Osallistujat tiistaina 16.10.

158. Salka: Tikun nokassa
157. Jacques Maladroit: Jacques Maladroit
156.Meripilvi: Meripilvi 
155. Kermakisu: Kermakisu
154. Nooh: Opiskelijan arkea

 

Osallistujat maanantaina 15.10

153. Koukku & Heluna: Keittiön luontoretki
152. Sami: Kuvakulma
151.Ursula: Fototorium
150. Digi: Kuvapäiväkirja

 

Osallistujat sunnuntaina 14.10

149. AnitaK: Sanat
148. Paula: Susikirahvi
147. Emmi: Hemma hos Emmi
146. Bambi: Paljon melua tyhjästä
145. Iines: Iineksen kuvat
144. tuitu: kuvissa [elämä]
143. mehtäsielu: Mehtäsielu
142. Maurelita: Maurelita

Osallistujat lauantaina 13.10.


141. Kitu: Katkokävelyä
140. PinkParsley: "neuleblogi" (Pink Parsley´s)
139. Liisa:  Liisan kuvat - Photos by Liisa 
138. pantteri: Tanssiva Harmaa Pantteri
137. Angel's face: Angel's face
136. Smallfamilymember: A little blog about a small family
135. Sari: Keksinmuruja

Osallistujat perjantaina 12.10.

134. Fanla: Fanla
133. Saaga: Saagablogi
132. Ruiskaunokki: Matkani varrelta
131. Repardpo: Repardpo
130. Nikita: Elämän helminauhaa
129. Kirlah: Kieltenopettajan blogi
128. Tiia: Runotytön blogi
127. Korpikissa: Korvenkulkija
126. Timbuktun poppoo: Timbuktu
125. Mari: Valo ja varjo
124. Itu, Nasu & Pumba: Itun kennel
123. Timo: Realistisen optimistin juttuja
122. Leena: Leenan kuvat
121. 40270: Savumerkkejä
120. Kesakko: Kesakko
119. Ajatuksia: Ajatuksia
118. V: Pankin talkkarit
117. Minna: Kissan elämää koiran unta
116. Mirum: Kauas pois kuljeksimasta
115. Tristan: Mistä ja Mihin?
114. Joonas: Vuh, vuh!
113. Kata: KATAPULTTI


Osallistujat torstaina 11.10.


112. Sari: Toinentoinen

111. Mia: Listoja asioista

110. Susupetal: Susupetal -kuva ja sana

109. Whatsoever: Kuningaskalastaja ja leijonan silmät

108. Tienpäällä: Tienpäällä

107. San-na: Punaisempi lanka

106. Lavonardo: Lavonardo

105. Pni: Pni

104. Lasse: Vida Tranquila

103. Alastalo: Alastalon lasisali

102. Anuska: Raakuntaa

101. Matti: Pintaa ja pinnan alta

100. Jeremias: Napostelija

99. Riia: Tulppaaneja kedolla

98. Ehlana: Naisen elämää

97. Erika: Kahlittu harhakuva

96. Iidu: Nyt ihmettelen tässä

95. Hepoliini: Elämäni tuuliviirinä

94. Hansu: Between the right and wrong 

93. Pinni: Piparipurkki

92. Kari: Oulu kuvissa

91. Vapulis: Mustarastaan laulu

90. Katriina: Omenapuun alla

89. Tarja: Metsänreuna

88. Juha Ylitalo: Ylitalot.net

87. Sami Saarenpää: Viikate's blog

86. Halo Efekti: Halo Efekti

85. Viivi: Kaikenlaista mielen museoista

84. Tinka: Kirjoituksia kellarista

83. Heli the kuvablogisti: Kuvablogisti

82. Heidi R.: Rakastuin runoon

81. Maitzu: Okra

80. Iines J.: Jalokuvia

79. Anne: Annen arkiset asiat

78. Almamaria: Almamaria

77. Maahiska: Oikeus olla rajaolento

75. Pena: Mustaa ja Valkoista

74. KooTee: KooTeen kuvablogi

73. Nohna: Nohnan torstaikuvat

72. Timo: Kalak.org

71. Rövarmamma: Rövarliv och stilla stunden

70. Tuhkimo: Iltatee

69. Krisu: Merkintöjä Melukylästä

68: Tiia: Blogini on linnani

67. Inkivääri: Periferia - elämää maalla

66: Kutuharju: Kadonnutta sanaa hakemassa

65. Minja: Tähtilampun alla

64. Sheila: Juniperin kotipiha

63. Heidi: Mezzoforte

62. Obeesia: Obeesian sydän

61. Annifanni: Peräkammari

60. Anne: Punaista ja makeaa

59. Michelle: Väkerryksiä

58. Hilkka: Hilkkako

57. Sanelma: Tässä ja nyt

56. Nokkonen: Kumikanala

55. murska: Murskaavaa

54. Bemary: Bemaryn talli

53. Elina: Kuviteltua

52. Elegia: Myrkytystila - toxicosis

51. SatuSanna: SatuSanna

50. L-L:  Lulu ja Lea

49. Murphy: Murphy

48. Susanna: joulua ilmassa

47. lastu: lastuja laineilla

46. MathildaC: Camera Obscura

45. Itu: By Itu

44. Marjut: Matkalla

43. Täti-ihminen: Mitä tekis

42: Gee: Pusnus

41. Sedis: Sedis blog

40. Tuija: Täti Vihreän tuulenpesä

39. Sari: Elävää elämää

38. Aamulla: Ajantasalla

37. Verkkomaisteri: Verkkomaisteri
36: Tintti: Jyrinää metsästä, rapinaa ruohikosta

35. AnneH: Näppäilyjä

34. Topi-koira: Topi-koiran toilauksia

33. Eija: Matkamuistonukkeja ja valokuvausta

32. Hpy: Hpy

31. Virve: Perditan jengi

30: B: Benrope

29. Yira: Yiran elämää

28. Granny: Granny's

27. Kirsi: Verkkolehti in Medias Res

26. Paju: Pseudonyymin blogi

25. Vipa: Kakkosnelonen

24. Punapuu: Kuvatus

23. Yhden naisen Titanic: Yhden naisen Titanic ja elämää maailman laidalla

22. Neulekirppu: Kuvauksia by Neulekirppu

21. Elegia: Kello viiden tee - syandilla, kiitos

20. Ville: Ville.fi

19. Rita: Rita

18. Tillman: Tillman

17. Arkiterapeutti Kops: Arkiterapeutti Kops

16. Mari: Kameravene.fi

15.Outi: Jimin poppoo

14. Oh-show-tah hoi-ne-ne: Oh-show-tah hoi-ne-ne

13. Mea: Menopaussi

12. Oopee: Karvasta siirappia

11. Hallatar: Hallatar haaveilija

10. Tuuli: Dagboek

9. Savisuti: Saven vaivantaa ja pensselin vetoja

8. Mimiko: Pikkujuttuja

7. Tarjuska: Elämä on elämää

6. Tuima: Tuumailua

5. Typo: Typo-blog

4. Nieppi: Nieppi.net

3. Esa: Esmundo's Hideout

2. Saturation: Saturation-kuvamaailma

1. Ruusu: Elämästä ja välillä muustakin

Ruusu www
11.10.2007 - 00:19
Mukana :)
saturation www
11.10.2007 - 00:20
Mukana!
esa www
11.10.2007 - 00:24
arki
nieppi www
11.10.2007 - 00:27
Mukana
Typo www
11.10.2007 - 00:41
Arjessa mukana
Tuima www
11.10.2007 - 00:50
Lavastamaton.
Tarjuska www
11.10.2007 - 00:54
On arkea elomme tää... mukana siinä! :)
Mimiko www
11.10.2007 - 01:02
Arjessa mukana :/
savisuti www
11.10.2007 - 01:08
Taas mukana, arkisesti.
Tuuli www
11.10.2007 - 01:29
Omaa arkea.
Hallatar www
11.10.2007 - 04:55
Eilistä päivää. Ihan arkea. =)
Oopee www
11.10.2007 - 06:03
Mukana arkisesti.
mea www
11.10.2007 - 06:37
Pakkasia odotellessa
Oh-show-tah hoi-ne-ne www
11.10.2007 - 06:49
Mitäpä muuta elämä on kuin arkea? Ja juhlaa...
Outi www
11.10.2007 - 06:56
Ei arjen tarvitse pelkästään harmaatakaan olla. :)
Mari www
11.10.2007 - 07:03
arkisinta arkea...
Arkiterapeutti Kops www
11.10.2007 - 07:09
Olen tehnyt Amerikan arjesta omaani, vaikka pari vuotta pitikin odottaa ennen kuin lähikauppani reagoi :) Kops!
Tillman www
11.10.2007 - 07:22
Tältä näyttää minun arkeni tänä aamuna
Rita www
11.10.2007 - 07:25
Tervetuloa vilkaisemaan kieltenopen arkea :)
Ville.fi www
11.10.2007 - 07:38
Yleensä arki on aika kaaosta, mutta tänään jostain syystä kaikki hereillä heti seiskalta.
Elegia www
11.10.2007 - 07:41
Mukana on ajatuksia arjesta.
Neulekirppu www
11.10.2007 - 07:46
Arkeni symbolisesti.
YhdenNaisenTitanic www
11.10.2007 - 07:46
aikaisella arjella mukana..
punapuu www
11.10.2007 - 08:09
Hyrskyn myrskyn ja arjessa mukana
Vipa www
11.10.2007 - 08:13
Arkilounasta
Paju www
11.10.2007 - 08:21
perustarpeemme myös arjessa (ja joka päivä)
Kirsi www
11.10.2007 - 08:22
Paljastan, miten aikani käytän, kun toiset perheenjäsenet käyvät töissä ja koulussa.
Granny www
11.10.2007 - 08:32
epätarkkaa arkea...
Yira www
11.10.2007 - 08:32
Mukana :)
b. www
11.10.2007 - 08:53
Mukana.
Virve www
11.10.2007 - 09:02
Jengi mukana
hpy www
11.10.2007 - 09:04
En tosin kay siella joka paiva talla hetkella. Rauhallisempaa aikaa kuin viime vuonna, ehka.
Eija www
11.10.2007 - 09:08
työntäyteistä arkea....
Topi-koira www
11.10.2007 - 09:10
Mäkin osallistun ;)
AnneH www
11.10.2007 - 09:20
Mukana:)
Tintti www
11.10.2007 - 09:27
Arki ja sunnuntai
Verkkomaisteri www
11.10.2007 - 10:01
Eteisen arkea
Aamulla www
11.10.2007 - 10:03
Arki torstai
Sari www
11.10.2007 - 10:06
Mukana taas
Tuija www
11.10.2007 - 10:14
Arkinen näky.
Sedis www
11.10.2007 - 10:45
"Työtoverit"
Gee www
11.10.2007 - 10:47
Arjessa mukana.
Täti-ihminen www
11.10.2007 - 10:58
Arkista
Inkivääri www
11.10.2007 - 11:02
Juups - täytyy lähteä ottamaan kuvaa...
Marjut www
11.10.2007 - 11:44
Kahvia.
itu www
11.10.2007 - 12:12
Arki tänään...
mathildaC www
11.10.2007 - 12:21
Keittiössä
lastu www
11.10.2007 - 12:29
harmaata
susanna www
11.10.2007 - 12:30
tässä meidän arkea!
Murphy www
11.10.2007 - 12:34
Arkinen juttu
L-L www
11.10.2007 - 12:37
Arjessa mukana.
SatuSanna www
11.10.2007 - 12:38
Mukana.
Elegia www
11.10.2007 - 12:46
Fantasia-arkeni.
Elina www
11.10.2007 - 12:47
Mukana arjessa!
Bemary www
11.10.2007 - 12:50
Pakoa arjesta arkisilla tavoilla. Ei kai se enempää vaadi. :)
murska www
11.10.2007 - 13:05
Täällä taas.
Nokkonen www
11.10.2007 - 13:16
Arjessa kiinni!
Sanelma www
11.10.2007 - 13:23
niinpä niin. Arkea hyvinkin.
Hilkka www
11.10.2007 - 13:34
Arjen juhlahetkiä.
Michelle80 www
11.10.2007 - 13:35
=)
Anne www
11.10.2007 - 13:45
I'm in! Pitkästä aikaa...
annifanni www
11.10.2007 - 13:51
Mukavaa arkea.
Obeesia www
11.10.2007 - 14:02
Arkea elomme tää.
Heidi www
11.10.2007 - 14:34
... ja sekaan vaan tälläkin viikolla!
Sheila (Juniper) www
11.10.2007 - 14:36
Mukana ruutuja tuijotellen...
Minja www
11.10.2007 - 15:09
Mukana.
Kutuharju www
11.10.2007 - 15:09
Arkisen ankeeta..
Inkivääri www
11.10.2007 - 15:12
Kuvakin on nyt laitettu...
Tiia www
11.10.2007 - 15:16
Täällä Tiian arkea!
Krisu www
11.10.2007 - 15:17
Arkisesti mukana.
Tuhkimo www
11.10.2007 - 15:19
Tämän päivän arkjen tulos..
Rövarmamma www
11.10.2007 - 15:28
Meidän arki-ruoka.
Timo www
11.10.2007 - 15:30
Perus ajanviettopaikkani arkena...
Nohna www
11.10.2007 - 15:44
Mukaan arkiaamun kuvalla.
KooTee www
11.10.2007 - 15:46
Harrastekuvaajan arki =)
Pena www
11.10.2007 - 15:56
Arki pallossa,pallo arjessa.
Valpuri
11.10.2007 - 16:03
Hei uudet osallistujat,

Laitattehan linkkinne aina suoraan siihen postaukseen, jossa kuva on. Ei siis pelkästään blogin etusivulle. Näin kävijät löytävät täältä oikeaan paikkaan sittenkin, kun olette jo kirjoittaneet blogiinne jotain uutta. Me moderoijat toki etsimme suoran linkin jos vain löydämme, mutta laittamalla sellaisen heti tarjolle säästätte aikaamme.

Suoran linkin löytää eri blogipalveluissa eri tavalla, yleensä kuitenkin klikkaamalla esimerkiksi postauksen otsikkoa tai päiväystä.

Esimerkiksi tämä on suora linkki postaukseen: http://inspis.vuodatus.net/blog/867369

Tämä taas ei:
http://inspis.vuodatus.net

Maahiska www
11.10.2007 - 16:09
Arjen pyhitystä? :-)
Almamaria www
11.10.2007 - 16:15
Mukana.
Anne www
11.10.2007 - 16:27
Tämmöistä se arki tuntuu olevan...
Iines J www
11.10.2007 - 17:26
Arkinen alku päivälle.
maitzu www
11.10.2007 - 17:29
Tänään kotona.
HeidiR www
11.10.2007 - 17:35
Tuli mieleeni tämä.
Heli the Kuvablogisti www
11.10.2007 - 17:48
Alle puoli tuntia vanha kuva (nyt 17:46) :)
tinka www
11.10.2007 - 18:07
Arki alkaa samalla kellonlyömällä.
viivi www
11.10.2007 - 18:09
Pala arkea
Halo Efekti www
11.10.2007 - 18:18
Arkea kissojen kanssa tai kissanarkea, ihan miten vain.
Sami Saarenpää www
11.10.2007 - 18:32
Arkea...
Juha Ylitalo www
11.10.2007 - 18:37
Työkiireiden takia ehdin vasta illalla mukaan, mutta sellaista se arki on.
Tarja www
11.10.2007 - 18:41
Arjen kuvaa.
katriina www
11.10.2007 - 18:49
Arkea.
vapulis www
11.10.2007 - 19:23
Arjen juhlaa
Kari www
11.10.2007 - 19:35
Arjen maamerkkejä.
Pinni www
11.10.2007 - 19:42
Arkea.
Hansu www
11.10.2007 - 20:07
Ruoanlaitto on arkea!
hepoliini www
11.10.2007 - 20:24
Tää tulis mukkaan jos kelepaa
Iidu www
11.10.2007 - 20:25
Mukana
Erika www
11.10.2007 - 20:31
Täällä taas.
Ehlana www
11.10.2007 - 20:43
Mukana taas.
Riia www
11.10.2007 - 21:12
Muutaman mutkan kautta taas matkassa mukana
jeremias www
11.10.2007 - 21:15
permalink ei oikein avaudu??
Matti www
11.10.2007 - 21:34
Palkkapäivä ja ajankohtainen yksityiskohta.
anuska www
11.10.2007 - 21:35
no comment.
Luke/moderaattori
11.10.2007 - 21:41
Hei Jeremias (ja muutkin), permalink tarkoittaa postauksen tarkkaa osoitetta (ei siis blogin osoitetta). Bloggerissa permalink löytyy, kun klikkaa hiirellä postauksen kellonaikaan/päivään, vuodatuksen blogeissa permalinkin saa näkyviin klikkaamalla kyseisen postauksen osoitetta. Helpotatte meidän päivityslistan ylläpitoa, kun laitatte osallistuvan kuvan tarkan osoitteen näkyviin.
Alastalo www
11.10.2007 - 21:44
Tällä erää käsitelty kuva
Lasse www
11.10.2007 - 21:57
Heips! Lisää kuvatuksia haasteeseen.
pni www
11.10.2007 - 21:59
Arkea.
lavonardo www
11.10.2007 - 22:01
Aamupalaa arkisempaa asiaa ei olekaan.
San-na www
11.10.2007 - 22:18
Kirjallisuudenopiskelijan arki on kirjaimia täynnään.
tienpäällä www
11.10.2007 - 22:37
Ei keittiö ole kodin sydän - soon eteinen.
whatsoever www
11.10.2007 - 22:59
Mukana arjessakin.
SusuPetal www
11.10.2007 - 23:04
Mukana ollaan.
mia www
11.10.2007 - 23:12
mukana arjessa!
sari www
11.10.2007 - 23:42
arki
Timo www
11.10.2007 - 23:59
Arkea
Valpuri
12.10.2007 - 00:11
Hei Timo,

Linkkaus ei nyt ihan onnistunut. Tuo kommenttisi nimittäin vie näköjään meidän haastepostaukseemme, ei sinun blogisi postaukseen.
Kata www
12.10.2007 - 00:54
Mukana!
Joonas www
12.10.2007 - 01:19
Olen.
Joonas www
12.10.2007 - 01:19
Jokohan se parsiutui oikein.
tristan www
12.10.2007 - 01:22
Maista arki
Mirum www
12.10.2007 - 01:54
´Kauas pois kuljeksimasta´- blogin arkinen osuus.
minna www
12.10.2007 - 07:32
ihanassa arjessa mukana
V www
12.10.2007 - 10:24
Pikkupyykkiä
Ajatuksia www
12.10.2007 - 10:27
Arkiaamussa
Kesakko www
12.10.2007 - 10:33
Työpöydän arkea.
40270 www
12.10.2007 - 10:52
Arjen yllätys
Leena www
12.10.2007 - 12:13
Tässä minä nökötän päivät pitkät!
Timo www
12.10.2007 - 12:27
Kah, olin kämmännyt!
Noh, toinen kerta toden sanoo.
itu, nasu & pumba www
12.10.2007 - 13:34
Uutena blogina, vaan ei osallistujana arjessa...
Mari www
12.10.2007 - 13:41
Mukana!
Timbuktun poppoo www
12.10.2007 - 13:49
Takkuturkki, tahmatassu, kuolakuono
korpikissa www
12.10.2007 - 14:53
Kerron tarinan sysksyn viimeisestä ruususta ja omasta arjestani
Tiia www
12.10.2007 - 15:44
Päivän myöhässä osallistun!
kirlah www
12.10.2007 - 17:19
mukana
Nikita www
12.10.2007 - 18:15
Arkea
repardpo www
12.10.2007 - 19:50
Mukana!
Ruiskaunokki www
12.10.2007 - 20:52
Arki on nykyisin yhtä pyöritystä.
Saaga www
12.10.2007 - 20:56
Arjessa mukana. :)
Fanla www
12.10.2007 - 21:51
Opiskelijan arkea.
SAri www
13.10.2007 - 11:07
Jotain harmaata, jotain punaista.
smallfamilymember www
13.10.2007 - 11:10
Sattuipas! Arjesta kuva ja kommenttia...
Angel\'s Face www
13.10.2007 - 12:29
Tää on niin tätä... :)
pantteri www
13.10.2007 - 15:19
Juhlahetki arjen keskellä.
Liisa www
13.10.2007 - 17:00
Apuna arjessa.
PinkParsley www
13.10.2007 - 21:29
mukana jälleen..
Kitu www
13.10.2007 - 23:18
Katkokävelyä- blogi arjestaan ilmoittautuu.
Maurelita www
14.10.2007 - 00:43
Pariisin arkea ruokapöydässä...
mehtäsielu www
14.10.2007 - 09:21
Lauhaa arkea, valon juhlaa!
tuitu www
14.10.2007 - 12:15
Pitkästä aikaa itsekin mukana..
Nettiongelmat on vihdoin selvitetty ja sen kunniaksi, pala arkea.
Kivoja arkioivalluksia olette löytäneet.

-tuitu
Iines
14.10.2007 - 15:07
Arjen pisaroita.
Iines www
14.10.2007 - 15:09
Arjen pisaroita. (Uusi yritys)
Bambi www
14.10.2007 - 15:39

"Se jyrää meitin!" :D

emmi www
14.10.2007 - 18:53
Arjen aherrusta!
Paula www
14.10.2007 - 22:08
mukana ollaan taas.
Anitak www
14.10.2007 - 23:21
Keittiöjuttuja.
Terv. Anita
ehdotan aiheeksi
15.10.2007 - 05:48
näkymätön, mieli, kaksoisolentoni, kirkko,
Digi www
15.10.2007 - 15:38
Arki on sekaista touhuilua.
Valpuri
15.10.2007 - 15:47
Hei ehdotan aiheeksi,

Hyviä ideoita, lisätään listalle.

Muillekin tiedoksi, että ehdotuksia kannattaa laittaa mieluiten tuonne sivun vasemmasta laidasta löytyvän postauksen kommenttilootaan, näin huomaamme ne varmimmin. Linkki löytyy siis siitä, missä todetaan, että voit myös ehdottaa uutta haastetta. Tai tästä:
http://inspis.vuodatus.net/blog/721341
Ursula www
15.10.2007 - 20:39
Rauhallinen arki koettaa vielä teille lapsiperheillekin! Tsemppiä.
Sami www
15.10.2007 - 21:32
Mukana.
koukku&heluna www
15.10.2007 - 23:03
Mukana herkullisen arjen kanssa.
nooh www
16.10.2007 - 14:57
arjessa mukana
Kermakisu www
16.10.2007 - 16:55
Miepä haluaisin osallistua myös vaikka onkin jo tiistai. :)
meripilvi www
16.10.2007 - 16:58
Kaunis arki
Jacques Maladroit www
16.10.2007 - 17:01
Täällä!
Salka www
16.10.2007 - 19:13
Osallistun.
lepis www
17.10.2007 - 09:23
Hidasta arkea.
Pirjo www
17.10.2007 - 11:42
Arki
Aimo www
17.10.2007 - 21:59
Mukana, tosin kuva tulee perässä, kun Blogger tökkii. Kuten viime viikollskin. Tää on tätä bloggaamisen arkea.
Nyhtänkölijä www
22.10.2007 - 10:29
Vielä mukaan
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi
Kotisivusi osoite
Kommentti
Syötä yllä olevassa kuvassa näkyvät kirjaimet alla olevaan kenttään
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code